• Ruotsin hallitus haluaa puolittaa maan susikannan

    Ruotsin hallitus haluaa vähentää maan susikantaa merkittävästi nykyisestä 465 sudesta 170‒270 suteen.
    Tilaajalle
    Ekotin lauantaihaastattelussa maaseutuministeri sanoo, että hallitus haluaa puolittaa susikannan Ruotsissa.
    Ekotin lauantaihaastattelussa maaseutuministeri sanoo, että hallitus haluaa puolittaa susikannan Ruotsissa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    8.5.202311:00
    Eija Vallinheimo

    Vähennystavoitteesta kertoi Ruotsin maaseutuministeri Peter Kullgren (kd) Ruotsin Radio Ekotin lauantaihaastattelussa 6. toukokuuta.

    "Hallituksen kanta tässä asiassa on, että haluamme huomattavasti nykyistä pienemmän susikannan", Kullgren sanoo.

    Kullgren on kutsunut niiden läänien edustajat, joissa ei tällä kaudella ollut suden kannanhoidollista metsästystä, keskustelemaan asiasta. Tällaisia alueita oli muun muassa Tukholma, Länsi-Götanmaa, Södermanland ja Skåne.

    Tammikuun 2. päivänä alkanessa kannanhoidollisessa metsästyksessä kaadettiin tänä vuonna Ruotsissa yhteensä 57 sutta. Lupa oli 75 suden kaatamiselle.

    Ruotsin ympäristövirasto on määrittänyt Ruotsin suotuisan suojelun viitearvoksi 300 sutta.

    Haastattelu kuunneltavissa Ruotsin radion sivuilta.

    Lisää aiheesta
    • Tänään lopetetun suden ruho toimitetaan tutkittavaksi Ruokavirastoon. Kuvituskuva sudesta.

      Luonto | Mustasaaressa pihoilla vaellellut susi lopetettiin tänään poliisin määräyksellä ‒ karkotusyritykset eivät tepsineet

    • Saksassa on susia neljä kertaa enemmän kuin Ruotsissa, mutta Saksassa suden kannanhoidollinen metsästys ei ole sallittua. Kuvan susi on Ähtärin eläinpuistosta.

      Maatalous | Saksan susikanta kuusinkertaistunut kymmenessä vuodessa − karjatiloilla edessä karu ratkaisu, jos tiukka suojelu jatkuu

    • Metsästys | Susiongelma tunnustetaan, mutta ratkaisua ei vain näy

    • Ranuan eläinpuiston susi.

      Suden kannanhoidollinen metsästys ei ala – hallinto-oikeudet kielsivät kaikkien poikkeuslupien täytäntöönpanon

    Artikkelin aiheet
    Ruotsi
    susikanta
    metsästys
    luonnonsuojelu
    Peter Kullgren
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle