Muurahaisyhdyskunnan jäsenet tuntevat toisensa tuoksusta – vieraita yksilöitä ne eivät siedä

Muurahaisia on kaikkialla. Niitä asustaa maan alla, puiden juuristoissa, ydinlahoissa rungoissa, lahopuiden kätköissä, jopa pienten maassa makaavien oksien sisuksissa. Niiden kapeat polut risteilevät metsämaassa johtaen komeisiin kekoihin tai suurten puiden tyville. Kaikki lajimme elävät yhdyskunnissa, ja yksilöitä voi parhaimmillaan olla useita tuhansia neliömetrillä.

Muurahaisten heimoon kuuluu Suomessa vajaat kuusikymmentä lajia, jotka jakaantuvat neljään alaheimoon. Niistä kahteen kuuluu vain yksi äärimmäisen harvinainen laji.

Viholaiset ovat pieniä, alle puolisenttisiä ja kirvelevästi purevia muurahaisia. Tämän takia niitä kutsutaan kansan suussa polttiaisiksi, vaikka todelliset polttiaiset ovat pikkuruisia, kaksisiipisten lahkoon kuuluvia verenimijöitä. Viholaislajeja on 17, ja ne elävät kivien ja kantojen alla tai ruohomättäiden kätköissä ja hankkivat suurimman osan ravinnostaan maan uumenista.

Neljänteen heimoomme eli varsinaisiin muurahaisiin kuuluvat sitten loput lähes kolmekymmentä lajia. Näitä ovat erilaiset kekomuurahaiset, mauriaiset, joihin kuuluu mustia ja keltaisia lajeja, sekä suuret hevosmuurahaiset.

Muurahaiskeot näyttävät kasalta neulasia ja oksanpätkiä, mutta ne ovat taidokkaasti rakennettuja asumuksia käytäväverkostoineen ja eri tarkoituksiin sopivine kammioineen. Kuva: Heikki Willamo

Muurahaisista näkyvimpiä ovat kekoja rakentavat muurahaiset, joita meillä on kuusi lajia. Asiantuntija pystyy arvailemaan lajia pesän muodosta ja rakennusmateriaaleista, mutta asian varmistamiseksi keon asukkaita täytyy katsoa mikroskoopilla ja tehdä määritys karvapeitteen perusteella.

Kekomuurahaiset ovat yleensä punamustia, runsaan puolen sentin mittaisia ”perusmuurahaisia”, joita varsinkin metsässä tuntuu olevan kaikkialla. Niiden keot kohoavat varvikosta komeina hyönteiskaupunkeina, joissa asukkaita voi olla jopa puoli miljoonaa. Kun jotkin lajit tekevät useita samalle yhdyskunnalle kuuluvia pesiä, voidaan puhua miljoonien muurahaisten yhteisöistä.

Muurahaisyhteiskunnan perusta on kuningatar, jonka elämäntehtävänä on lisääntyminen. Suurikokoinen kuningatar kykenee kerran hedelmöityttyään munimaan vuosien ajan. Suuressa yhdyskunnassa kuningattaria saattaa olla jopa puolen tuhatta, joten lisääntymispotentiaali on valtava.

Valtaosa yhdyskunnan muista asukkaista on lisääntymiskyvyttömiä naaraita eli työläisiä. Niiden tehtäviin kuuluu ruuan hankinta niin kuningattarille kuin toukillekin, pesän jatkuva laajentaminen ja huolto, puhtaanapito sekä jälkeläisten hoito.

Hieman työläisiä suuremmat, mustat ja siivelliset koiraat syntyvät alkukesällä. Aikuistuttuaan ne lähtevät pesästä nuorten kuningattarien kanssa häälennolle. Sitten niiden elämäntehtävä onkin suoritettu ja ne kuolevat.

Hedelmöittyneet kuningattaret etsivät sopivan pesän paikan ja ryhtyvät munimaan perustaakseen uusia yhdyskuntia.

Metsien keot on usein rakennettu havunneulasista, niityillä heinänpätkistä ja pikkukivistä. Usein lisänä on jokin paikallinen erikoisuus, kuten vaikkapa pihkapallerot vahingoittuneen kuusen tyvellä. Pesä jatkuu vielä näkyvän osansa verran maan alle, ja se on täynnä käytäviä, kuningattaren tai kuningatarten munimistiloja, kammioita munille, toukille ja koteloille, joillain lajeilla myös ravinnoksi käytettävän sienirihmaston kasvatushalleja. Keon pinnalla olevia aukkoja avaamalla ja sulkemalla muurahaiset pitävät keon eri osien lämpötilat sopivina.

Jykevärakenteiset, noin sentin mittaiset hevosmuurahaiset elävät selvästi pienemmissä yhdyskunnissa, joissa on vain yksi, jopa kymmenen vuotta elävä kuningatar. Pesänsä nämä vahvaleukaiset muurahaiset jyrsivät lahovikaiseen puuhun, jonka ytimeen syntyy myös maanalainen, juuristoon yltävä käytävien verkosto. Käytäviä erottaa usein vain ohut seinämä, ja puun lopulta kaatuessa sen sisus näyttää kastuneelta vanerilta, jonka käpertyneet levyt ovat irronneet toisistaan.

Hevosmuurahaiset asuttavat lähes poikkeuksetta ydinlahoja tai jo kuolleita puita, mutta saattavat aiheuttaa vahinkoa pesiytyessään vanhan hirsitalon pehmenneisiin alahirsiin. Hyvin harvoin ne jyrsivät tervettä puuta mutta voivat taloon asetuttuaan levittäytyä myös muualle seinärakenteisiin.

Muurahaisyhdyskunnan jäsenet tuntevat toisensa tuoksusta, ja tavatessaan ne haistelevat toisiaan tuntosarvilla hieromalla. Vieraita yksilöitä ne eivät pesiensä lähettyvillä siedä. Joskus eri lajien välille puhkeaa suoranaisia sotia, joiden syynä voi olla myös ravinnonhankinta pesässä nälkäisinä odottaville toukille. Vieraat vainajat syödään, mutta omat viedään ainakin keon liepeiltä tiettyyn paikkaan, johon kaikenlainen pesässä syntyvä jäte kuskataan.

Muurahaiset ottavat myös orjia. Ne varastavat munia ja koteloita vieraista pesistä ja kasvattavat ne omissaan työskentelemään hyväkseen.

Muurahaiskeoissa saattaa asustaa erikoinen laji, norkomuurahainen. Sen pieni yhdyskunta varaa itselleen vähäisen sopen ja saa olla omistajilta rauhassa ilmeisesti kitkerän makunsa vuoksi. Mitään haittaa niistä ei omistajille ole, mutta itse ne saavat suuren keon tarjoaman suojan. Keoissa elää myös muita selkärangattomia perhostoukista ja kovakuoriaisista hämähäkkeihin.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2020.

• Muurahaisten ekologinen merkitys on valtava. Miljoonien yksilöiden armeijat pyydystävät erilaisia hyönteisiä ja muita pikkueläimiä toukkiensa ravinnoksi. Joukkoon mahtuu tietenkin myös tuhohyönteisiksi kutsumiamme kovakuoriaisia ja pistiäisten sekä perhosten toukkia.
• Ihmisen kannalta toisessa vaakakupissa ovat kirvat, joita muurahaiset suojelevat lypsykarjanaan. Kirvat imevät ravinnokseen kasveista nesteitä ja poistavat sokerin takaruumiinsa aukosta makeana mesikasteena, joka on aikuisten muurahaisten pääasiallista ravintoa. Hivelemällä kirvoja tuntosarvillaan muurahaiset kiihdyttävät niiden aineenvaihduntaa ja lisäävät mesikasteen tuottoa. Palkaksi ne vartioivat kirvoja pedoilta.
• Useimmat muurahaisten paimentamat kirvat elävät korkealla puissa, mutta maan alla elävät muurahaislajit hoitelevat siellä omaa juurikirvakarjaansa.