• Lämpöyrittäjä toivoo pankkilainaa ja pohjoistuulta

    Metsä
    28.3.201415:00
    MT toimitus

    PADASJOKI (MT)

    Pienten lämpöyrittäjien näkökulmasta kasvun pullonkaulana on uusien laitosten rahoitus, kertoo lämpöyrittäjä Petri Täyrönen Kuhmalahdelta.

    Korot olisivat alhaiset, mutta pankit ovat nihkeitä myöntämään lainaa.

    Täyrönen on osakkaana kahdessa lämpölaitoksessa. Uudempi, kolmen megawatin voimala käynnistyi Kuhmoisissa vain kuukausi sitten.

    Lämpöyrittämisessä alkuinvestoinnit ovat raskaita, sillä ensimmäisen talven puut pitää ostaa ja pitää kuivumassa vuoden ajan, ennen kuin ensimmäistäkään lämpölaskua voidaan lähettää. ”Puuhun sitoutuu hirveästi rahaa.”

    Investointituet auttavat, mutta ne karkaavat helposti laitetoimittajien taskuun.

    Kivihiiltä pienlaitoksissa ei liiku. Maalämpö sen sijaan on kova kilpailija esimerkiksi taajamien kerrostaloissa, kertoo lämpöyrittäjä Ilkka Huhtala Akaan Kylmäkoskelta.

    Lämpötilan vaihtelu ei vaikuta paljoa lämmön kulutukseen uusissa, tiiviissä taloissa. Vanhemmissa rakennuksissa hakkeen tarve vaihtelee jyrkemmin.

    ”Pohjoistuuli on lämpöyrittäjän ystävä.”

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lämpöyrittäjyys
    rahoitus
    puuenergia
    maalämpö
    Padasjoki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio