• Myös rauhoittamattomille linnuille pitää antaa pesintärauha – jokaisella lajilla on oma hintalappunsa, jos lakia uhmaa

    Lintujen pesimäaika alkaa pesän rakentelusta ja päättyy siihen, kun poikaset lähtevät pesästä. Pääosin lintujen pesinnät ajoittuvat Suomessa huhti–heinäkuulle.
    Tilaajalle
    Räkättirastas Rakentaa heinistä ja savesta puuhun tai maahan puolipallon muotoisen pesän, johon ilmestyy vihertäviä ruskeilla pilkuilla varustettuja munia.
    Räkättirastas Rakentaa heinistä ja savesta puuhun tai maahan puolipallon muotoisen pesän, johon ilmestyy vihertäviä ruskeilla pilkuilla varustettuja munia. Kuva: Eija Vallinheimo
    Metsä|Luonto
    28.4.202421:00
    Eija Vallinheimo

    Kaikki Suomen linnut ovat pääosin rauhoitettuja niiden lisääntymis- ja pesimäaikana. Niiden tappamisen lisäksi myös esimerkiksi pesien vahingoittaminen tai lintujen tahallinen häiritseminen on lain mukaan kiellettyä.

    Kullekin lajille on myös osoitettu nimellisarvo, jonka mukaan määrätään korvaus, jonka pesän tuhoaja tai aikuisen linnun tappaja joutuu maksamaan valtiolle.

    Suomessa on katsottu, ettei lainsäädäntö kiellä metsä- tai maatalouden harjoittamista lintujen pesimäaikaan.

    Rauhoitettujen lintulajien karkottamiseksi tai hävittämiseksi on mahdollista anoa poikkeuslupia. Lupaehdot pohjautuvat EU:n lintudirektiiviin ja poikkeuslupia voidaan antaa ainoastaan, mikäli linnut aiheuttavat vakavaa vahinkoa ja ongelmaan ei ole olemassa muuta tyydyttävää ratkaisua.

    Poikkeusluvat rauhoitettujen lintujen tappamiseksi myöntää koko maahan Varsinais-Suomen ELY-keskus. Itä-Suomen hallinto-oikeus on useammassa aiemmassa päätöksessään kuitenkin katsonut, että esimerkiksi valkoposkihanhen karkotuksessa ei saa käyttää keväisin kovaäänisiä tapoja siitä muulle pesimälinnustolle aiheutuvan häiriön vuoksi.

    Tänä vuonna valkoposkille ei myönnetty yhtään tappolupia. Ely-keskuksen mukaan vahingoittamattomien karkotusmenetelmien käyttö on katsottu muuksi tyydyttäväksi ratkaisuksi kuoliaaksi ampumiselle.

    Kaikki linnut eivät ole kokonaan rauhoitettuja. Riistalintuja saa metsästää niiden metsästysaikana. Riistalintujen rauhoitusajat määritellään metsästysasetuksessa ja niiden metsästys ajoittuu pääsääntöisesti syksyyn. Poikkeuksena on uroshaahkojen eli kalkkaiden metsästys muutaman viikon ajan erikseen merkityllä alueella 1.6.—15. kesäkuuta.

    Riistalintujen metsästystä on lisäksi mahdollista rajoittaa alueellisesti tai ajallisesti, jos riistalinnun kannan säilyminen sitä edellyttää. Esimerkiksi riistalintulajeista punasotka on tällä hetkellä rauhoitettu koko maassa.

    Riistalintulajit

    alli, fasaani, haahka, heinätavi, haapana, isokoskelo, jouhisorsa, kanadanhanhi, kiiruna, lapasorsa, lehtokurppa, peltopyy, punasotka, merihanhi, metso, metsähanhi, nokikana, pyy, riekko, sepelkyyhky, sinisorsa, tavi, teeri, telkkä, tukkakoskelo, tukkasotka

    Myös rauhoittamattomat lintulajit ovat rauhoitettuja niiden pesimäaikana. Rauhoittamattomia lintuja saa pyytää rauhoitusajan ulkopuolella metsästysoikeuden haltijan tai maanomistajan luvalla.

    Suomen riistakeskus myöntää poikkeusluvan joidenkin riistalintulajien ja rauhoittamattomien lintujen pyydystämiseen tai tappamiseen niiden rauhoitusaikana. Lupa voidaan myöntää vain, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole, eikä päätös haittaa kyseessä olevan lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä.

    Riistakeskus on myöntänyt lupia viime vuosina kitsaasti. Poikkeusluvan saa vain tietyillä perusteilla, joiden on liityttävä esimerkiksi lentoturvallisuuteen tai viljelmille aiheutettavan vakavan taloudellisen vahingon estämiseen. Hakijan tulee antaa hakemuksessaan mahdollisimman tarkat tiedot estettävän vahingon suuruudesta ja luonteesta sekä vahinkojen estämiseksi tehdyistä toimenpiteistä.

    Lisää aiheesta
    • Jos räkättirastas on aloittanut pesinnän, sen pesää ei saa hävittää.

      Luonto | Räksänkin pesä on jätettävä keväällä rauhaan: Rauhoittamattomien lintujen rauhoitusaika on jo monin paikoin alkanut

    Rauhoittamattomat lintulajit

    Rauhoittamattomat lintulajit

    Näille on määritelty pesimäajat, jolloin rauhoittamattomatkin lintulajit ovat rauhoitettuja:

    Naakka: koko maassa 10.3.–31.7.

    Harmaalokki, merilokki, kesykyyhky, räkättirastas ja varis: Oulun, Kainuun ja Lapin riistanhoitopiirien alueella 1.5.–31.7., Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan riistanhoitopiirien alueella 1.4.–31.7. ja muualla maassa 10.3.–31.7. Harmaalokkikoloniat on rauhoitettu koko vuoden.

    Harakka: Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Oulun, Kainuun ja Lapin riistanhoitopiirien alueella 10.4.–31.7. ja muualla maassa 1.4.–31.7.

    Korppi: poronhoitoalueella 10.4.–31.7.

    Lisää aiheesta
    • Valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot viljelyksille ovat useita miljoonia euroja vuodessa.

      Erä | Ministeri Essayah toppuuttelee viljelijöiden odotuksia koskien valkoposkihanhien metsästyksen aloittamista

    • Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset maksoivat vuonna 2023 yhteensä noin 3,37 miljoonaa euroa korvauksia rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Suurin osa korvauksista kohdistui itäisen Suomen valkoposkihanhivahinkoihin.

      Maatalous | Valkoposkihanhien pelloilta karkottamiseen on myönnetty uusia poikkeuslupia – tappolupia ei herunut: ”Tutkimustietoa tehokkuudesta ei ole olemassa”

    Artikkelin aiheet
    lintujen pesintä
    luonnonsuojelu
    metsästyslait
    poikkeusluvat
    valkoposkihanhi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle