
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Valtiokonttori keräävät parhaillaan listaa korjaustarpeista, joita on tullut ilmi koronan yrityksille aiheuttamien menetysten korvaamiseen tarkoitetussa kustannustuessa.
"Tuen kohdentumisesta on tullut palautetta useammalta toimialalta", kertoo ylijohtaja Ilona Lundström työ- ja elinkeinoministeriöstä.
"Kun olemme saaneet tämän analyysin tehtyä, pääsevät päättäjät linjaamaan korjaustoimista."
Tavoitteena on saada Lundströmin mukaan valmista lähiviikkoina.
Maaseudun Tulevaisuus kertoi maanantaina (17.8.), että vanhentunut ja virheellinen tilastointi on viemässä satojen metsäkoneyritysten kustannustuen.
Tilastovirheen vuoksi puunkorjuuyritysten liikevaihdon katsotaan laskeneen viime keväänä vuodentakaiseen verrattuna vain kahdeksan prosenttia. Tuen edellytyksenä on toimialan liikevaihdon vähintään kymmenen prosentin lasku.
"Metsäkoneyritysten jääminen tuen ulkopuolelle ei voi vastata lainsäätäjän tahtoa, mikä tulisi korjata pikaisesti", Koneyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Matti Peltola vaati.
Lue lisää aiheesta:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
