• Puukauppa käy tasaisesti

    Metsä
    4.6.201416:00
    Jarmo Palokallio

    Puukaupan kesäkiri on jäämässä viimevuotista rauhallisemmaksi. Sahat ovat kesäpuunsa ostaneet ja nyt kauppaa käydään syyspuista.

    ”Alkuvuonna puukauppa kävi jopa neljännestä viimevuotista vilkkaammin. Nyt vauhti on rauhoittunut ja tahti on sama kuin viime vuonna, joka sekin oli huippuvuosi”, kertoo toiminnanjohtaja Jari Ursin Kymenlaakson metsänhoitoyhdistyksestä.

    Keväällä puukauppaa vauhdittivat kirjanpainajan torjumiseksi tehdyt vanhojen kuusikoiden hakkuut.

    Kuusitukkia tuli paljon tarjolle etenkin Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa, jonne kirjanpainajat iskivät vuosi sitten.

    ”Kuusitukkia oli kevättalvella tarjolla kysyntää enemmän. Sahat joutuivat lopettamaan sen vastaanoton varastojen täytyttyä.”

    Kymenlaaksossa kirjanpainajat iskivät voimalla jo pari kolme vuotta sitten. Silloin jopa puolet kuusikon päätehakkuista tehtiin niiden takia.

    ”Nyt tilanne on tasaantunut. Kirjanpainajia on edelleen metsissä, mutta metsänomistajat ovat oppineet elämään niiden kanssa. Metsästä löytynyt kuollut kuusi ei enää johda paniikkihakkuisiin.”

    ”Kuusitukin kysyntä on vähitellen palautunut ennalleen. Kevään ylitarjontatilanteessa oli metsänomistajien kannalta hienoa, ettei teollisuus lähtenyt laskemaan hintoja, vaan kantohinnat ovat pysyneet vakaina.”

    Myös kuitupuun kysyntä on Kymenlaaksossa kohtuullista. Ostajien tarpeet tosin vaihtelevat.

    ”Kun puukauppa käy kiivaimmillaan, leimikosta saattaa saada 5–7 tarjousta. Nyt tarjouksia tulee yhdestä kolmeen.”

    Samansuuntaiset tunnelmat ovat muuallakin. Puukauppoja tehdään edelleen kohtuullisella vauhdilla ja viime viikkoina kauppa on jonkin verran vilkastunut.

    Silti puukaupan vauhti koko maassa on pudonnut selvästi viime vuoden vastaavasta.

    Ursinin mukaan puukauppaa suunnittelevan metsänomistajan kannattaa teettää leimikkosuunnitelma valmiiksi, vaikka kaupat aikoisi tehdä myöhemmin.

    ”Aina on parempi, kun leimikko on valmiina oikean hetken koittaessa.”

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    metsanhoito
    kuusitukki
    Kymenlaakso
    kirjanpainaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle