• Joka neljäs uusi omakotitalo on hirsirakenteinen – rivitaloissa ja palvelurakennuksissa hirren käytön arvioidaan kaksinkertaistuvan tänä vuonna

    Koronaviruksen vaikutus näkyy Rakennustutkimus RTS Oy:n toimitusjohtajan Aarne Jussilan mukaan vasta ensi vuonna.
    Teollinen hirsi on kasvattanut markkinaosuuttaan omakotitaloissa. Tammi–huhtikuussa hirsirakenteisten talojen osuus uusista omakotitaloista nousi jo 27 prosenttiin.
    Teollinen hirsi on kasvattanut markkinaosuuttaan omakotitaloissa. Tammi–huhtikuussa hirsirakenteisten talojen osuus uusista omakotitaloista nousi jo 27 prosenttiin. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Metsä
    7.6.202013:47
    Anni-Sofia Hoppi

    Hirsirakenteisten talojen osuus uusista omakotitaloista on noussut tammi–huhtikuussa jo 27 prosenttiin, selviää Rakennustutkimus RTS Oy:n toukokuun alussa tekemästä markkinakatsauksesta. Selvityksestä tiedotti Hirsitaloteollisuus ry.

    Teollisen hirren markkinaosuus omakotitalojen rakentamisessa on kasvanut kymmenessä vuodessa 11 prosentista 27 prosenttiin.

    "Omakotitaloissa teollinen hirsi on kasvattanut markkinaosuuttaan vuodesta 2010 prosenttiyksikön verran vuodessa ja viime vuosina jo 2–3 prosenttiyksikköä", sanoo RTS:n toimitusjohtaja Aarne Jussila.

    Rivitaloissa ja palvelurakennuksissa teollisen hirren käyttö on vielä vähäistä mutta selvästi kasvussa. RTS arvioi käytön kaksinkertaistuvan tänä vuonna edellisvuodesta ja olevan noin 20 miljoonaa euroa.

    Kuluvana vuonna aloitetaan 1 400 hirsiomakotitalon rakentaminen, mikä on toteutuessaan 10–15 prosenttia edellisvuotta enemmän, RTS ennakoi.

    Jussila arvioi, että koronavirus siirtää tai peruuttaa jonkin verran loppuvuoden toimituksia. Suurempi vaikutus näkyy kuitenkin vasta ensi vuonna.

    Katsauksen tekemisen aikaan yritysten tämän vuoden myynnistä yli 80 prosenttia oli jo tiedossa.

    Hirren suosion kasvulle on RTS:n Jussilan mielestä useita tekijöitä.

    Hyvän sisäilman ja luonnonmateriaalien miellyttävän ulkonäön ja ekologisuuden lisäksi teollisen hirren laatu ja kilpailukyky ovat Jussilan mielestä hyviä.

    Rakentajille on tullut viime vuosina myös uusia palveluja, kuten avaimet käteen -rakentaminen. Myös hirsitalojen arkkitehtuuri, talomallit sekä tekniset ratkaisut ovat kehittyneet etenkin 2010-luvulla.

    "Vaikka paljon käytetty 24-senttimetrinen hirsi on ulkoseinässä paksu, se on fysikaaliselta toimivuudeltaan hyvin varma. Lisäksi verrattuna keskimäärin 35–50 senttimetriä paksuun puu- tai kivirakenteiseen seinään, se on ohut rakenne. Esimerkiksi 150 neliömetrin asuntoon tulee lisää käyttöalaa 5–12 neliömetriä", Jussila sanoo.

    Rakennustutkimus RTS Oy:n tekemä markkinakatsaus kattaa yli 30 yritystä eli noin 80 prosenttia pientalo- ja hirsitoimialasta.

    Lue myös:

    Aarre: Kontiotuote käyttää seinähirsiin järeää mäntytukkia – ”Kun metsät hakataan entistä nopeammalla kierrolla, se voi johtaa järeän tukin määrän vähenemiseen"

    Äänekosken Koiviston tuliterä kyläkoulu rakennettiin hirrestä

    Pudasjärvelle maailman ensimmäinen hirrestä rakennettu monitoimisali

    Artikkelin aiheet
    hirsitalot
    rakentaminen
    omakotitalot
    RTS
    koronavirus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle