• Metsähallitus suojelee ilman hehtaarirajoituksia – Yksityismaita tulee vauhdilla mukaan Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaan

    Valtio lupaa suojella saman määrän hehtaareita kuin yksityiset, mikä on innostanut yksityishenkilöitä mukaan kampanjaan.
    Metsähallitus on päättänyt suojella muun muassa Kemijärvellä sijaitsevan Matovaaran vastineeksi yksityisten tekemille luontolahjoille.
    Metsähallitus on päättänyt suojella muun muassa Kemijärvellä sijaitsevan Matovaaran vastineeksi yksityisten tekemille luontolahjoille. Kuva: Metsähallitus
    Metsä
    6.12.201717:07
    Heli Virtanen

    Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaan liittyen on kerrottu, että Metsähallitus olisi suojelemassa korkeintaan 1 800 hehtaaria valtion maita. Hehtaariraja on kuitenkin poistunut.

    "Valtio on sitoutunut suojelemaan lahjoitettuja yksityismaita vastaavan hehtaarimäärän omia maitaan, ja lisää kohteita kartoitetaan koko ajan", asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) linjasi 30. marraskuuta.

    Tämän linjauksen mukaan toimitaan, Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen vakuuttaa.

    "Olemme varautuneet 1 800 hehtaariin, mutta uusia alueita etsitään tarpeen mukaan."

    Yksityismaiden osalta kampanja etenee vauhdilla.

    Säätiöt kuuluvat kampanjassa samaan ryhmään yksityishenkilöiden kanssa. Toisin sanottuna valtio on luvannut tuplata myös niiden suojelemat hehtaarit.

    Suomen luonnonsuojeluliitto tiedottaa, että Suomen Luonnonsuojelun Säätiö on ostanut yhteensä 210 hehtaaria metsä- ja suoerämaita. Kohteet sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla Muhoksen ja Siikajoen kunnissa, ja ne on tarkoitus liittää Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaan.

    Espoolainen Timo Kujala puolestaan lahjoitti itsenäisyyspäivän alla peräti 600 hehtaaria erämaa-alueita kampanjaan. Lahjoitus on tiettävästi suurin yksityishenkilöiden tekemistä. Kujalan lahjoittamat kohteet sijaitsevat Pudasjärvellä, Puolangalla, Sotkamossa ja Kiuruvedellä.

    "Valtion lupaus suojella kaikkia lahjoituksia vastaava määrä omia alueitaan vaikutti keskeisesti suojelupäätökseeni", Kujala kertoo.

    Kun Suomen Luonnonsuojelun Säätiön ja Timo Kujalan lahjoittamat maa-alueet lasketaan mukaan niihin noin 1 800 hehtaariin, joiden suojelu oli vireillä tai joiden suojelusta oli tehty päätös marraskuun loppupuolella, näyttää, että yksityisten suojelualueiden määrä kampanjassa on nousemassa ainakin noin 2 600 hehtaariin.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    Luontolahjani satavuotiaalle
    luonnonsuojelu
    yksityismaat
    suojelualueet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle