• Epävarmuuden lisääntyminen heijastuu puukauppaan

    Metsäntutkimuslaitos (Metla) kertoo, että alkuvuonna puukauppa on käynyt viidenneksen viimevuotista hitaammin. Epävarmuus ja lievästi laskevat kantohinnat jarruttavat puukauppaa myös ensi vuonna.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    20.10.201113:13
    MT toimitus

    Metlan mukaan yksityismetsien puukauppa kävi syyskuussa melko vaisua 0,7 miljoonan kuutiometrin viikkotahtia. Kantohinnat laskivat 3–5 prosenttia.

    Koska alkuvuosi oli puukaupassa hyvin hiljainen, tammi-syyskuun puukauppa jäi viidenneksen edellisvuodesta.

    Syyskuun uudistushakkuukohteissa kuusitukin keskikantohinta oli 57,4 euroa kuutiometriltä. Harvennusleimikoissa vastaava keskihinta oli 49,4 euroa.

    Mäntykuitupuun keskikantohinta harvennusleimikoissa oli 15,5 euroa kuutiometriltä. Ensiharvennuskohteissa vastaava keskihinta oli 14,7 euroa.

    Vaikka kantohinta kääntyi laskuun elokuussa, hintataso oli kuitenkin vielä 4–8 prosenttia joulukuun 2010 tasoa korkeampi.

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    kantohinnat
    metsätalous
    Metla
    puumarkkinat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle