
Puuyhtiö Keitele Groupin vuosituotanto nousee miljoonaan kuutiometriin, kun yhtiö tekee mittavat investoinnit Alajärven sahalle.
Keitele investoi Alajärven tehtaaseen 32 miljoonaa euroa tänä ja ensi vuonna. Uudistetun tehtaan on määrä käynnistyä ensi vuoden elokuussa, ja tehtaan tuotantokapasiteetti on tuolloin 300 000 kuutiota mäntysahatavaraa vuodessa. Tehtaan tuotantokapasiteetti yli kaksinkertaistuu entisestä.
Yhtiön mukaan investoinnin kotimaisuusaste on erittäin korkea.
"Kumppaneiksi uuden sukupolven sahalaitoksen rakentamisessa on valittu Teräselementti Oy, Jartek Invest Oy ja Valutec Oy", tiedotteessa kerrotaan.
Alajärvelle rakennetaan uusi tehdashalli, sahatavaran tuorelajittelu- ja rimoitus-, kuivalajittelu- ja paketointilaitos ja kuusi automaattista sahatavaran kuivauskanavaa. Lisäksi sahan tukkikenttää laajennetaan.
Uusia työpaikkoja syntyy tuotantoon, kunnossapitoon ja myyntiin kymmenkunta.
"Keitele Timber Oy:n liikevaihto kasvaa investoinnin kautta nykyisestä 180 miljoonasta eurosta yli 220 miljoonaan euroon vuonna 2020", yhtiö arvioi.
Yhtiön mukaan Alajärven saha tulee olemaan Pohjanmaan suurin tukkipuun käyttöpiste.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
