• UPM kannustaa Suomen ja Uruguayn jalkapallomaajoukkueita alle 17-vuotiaiden naisten MM-kisoissa

    Maailmanmestaruudesta pelataan Uruguayssa 13.11.–1.12.2018. Suomi mukana ensimmäistä kertaa U17-ikäluokassa.
    Suomi ja Uruguay ottelevat A-lohkossa ja kohtaavat toisensa 20. marraskuuta Maldonadossa.
    Suomi ja Uruguay ottelevat A-lohkossa ja kohtaavat toisensa 20. marraskuuta Maldonadossa. Kuva: UPM
    Metsä
    23.10.201817:40
    Juha Kaihlanen

    UPM tukee Suomen ja Uruguayn maajoukkueita kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n alle 17-vuotiaiden naisten maailmanmestaruuskilpailuissa, jotka pelataan Uruguayssa marraskuun 13. päivästä joulukuun ensimmäiseen päivään, UPM:n tiedote kertoo.

    Suomi pelaa ensimmäistä kertaa MM-kisoissa U17-ikäluokassa. Uruguay on mukana toista kertaa.

    UPM:n sponsorisopimuksista vastaavan johtajan Saara Tahvanaisen mukaan tuessa on kysymys kertaluontoisesta rahalahjoituksesta. Lahjoituksen euromäärää yhtiö ei paljasta, mutta tuki on yhtä suuri joukkueille.

    "MM-kisat on Suomen joukkueelle upea mahdollisuus ja osoitus siitä, miten rohkea ja pitkäjänteinen työ johtaa hienoihin tuloksiin, kun koko joukkue on sitoutunut yhteiseen tavoitteeseen", Suomen maalivahti Emma Immonen hehkuttaa tiedotteessa.

    Uruguay on UPM:lle tärkeä maa. Uruguayn Fray Bentosissa toimii UPM:n sellutehdas, joka tuottaa eukalyptussellua 1,3 miljoonaa tonnia vuosittain.

    Yhtiö suunnittelee maailman suurinta, kapasiteetiltaan kahden miljoonan tonnin, eukalyptussellutehdasta Uruguayn keskiosaan Paso de los Torosiin.

    FIFA:n alle 17-vuotiaiden naisten maailmanmestaruuskilpailut ovat ensimmäiset MM-kisat, jotka Uruguayssa pidetään sitten vuoden 1930. Mestaruudesta pelaa yhteensä 16 joukkuetta.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    alle 17v naisten MM
    FIFA
    Suomen jalkapallomaajoukkue
    Uruguay
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle