• Mediat: UPM:n Venäjän-toiminnot päätyivät ruotsalaiselle liikemiehelle

    Ostajayhtiön taustalla on ruotsalainen Martin Hermansson, kertovat venäläinen uutistoimisto Lesprom ja Helsingin Sanomat.
    UPM:n merkittävin omistus Venäjällä oli Tšudovon koivuvaneritehdas. Vuonna 2019 UPM kertoi tehtaan laajennuksen valmistumisesta.
    UPM:n merkittävin omistus Venäjällä oli Tšudovon koivuvaneritehdas. Vuonna 2019 UPM kertoi tehtaan laajennuksen valmistumisesta. Kuva: UPM
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.4.202309:39
    Henrik Hohteri

    UPM:n Venäjän toiminnot ovat päätyneet ruotsalaiselle liikemiehelle Martin Hermanssonille. Asiasta kertovat venäläinen uutistoimisto Lesprom ja Helsingin Sanomat.

    UPM kertoi huhtikuun alussa myyneensä Venäjän liiketoimintansa Gungnir Wooden Products Trading -nimiselle yhtiölle. Kaupan yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

    Lespromin lähteiden mukaan ostajayhtiön taustalla on Hermansson. Tähän viittaavat myös HS:n kaupparekisteristä saamat tiedot. HS:n tietojen mukaan Gungnir Wooden Products Trading on yhden henkilön yritys, joka on rekisteröity Dubaihin.

    Hermansson on kiistänyt Lespromin kertomat tiedot, eikä kommentoinut Helsingin Sanomien jatkokysymyksiä.

    Kaupan valmistelu alkoi tammikuussa, kun UPM siirsi Venäjän toimintonsa suomalaisen Astronaut RUS Holding -yhtiön alaisuuteen. Tämän yhtiön hallitukseen kuuluvat HS:n mukaan Venäjän yrityskauppoihin erikoistunut asianajaja Kirill Tervo sekä itävaltalainen puuteknologiainsinööri Ernst Pfefferkorn, joka on aiemmin työskennellyt tuolloin Hermanssonin johtamassa Rusforest-yhtiössä.

    Hermansson on sijoittanut vuosien varrella useisiin metsäteollisuusyrityksiin Venäjällä. Ruotsissa hänen sukunsa omistaa Lespromin mukaan puutuotevalmistaja Willwood AB:n.

    Lespromin uutinen (englanniksi)

    HS:n uutinen

    Lisää aiheesta
    • UPM keskeytti toimintansa Venäjällä reilu vuosi sitten, kun maa hyökkäsi Ukrainaan.

      Metsäteollisuus | UPM myi Venäjän toimintonsa – myös Chudovon vaneritehdas myytiin

    • UPM kertoi jo viime torstaina, että se keskeyttää toimituksensa Venäjälle.

      UPM keskeyttää puun ostamisen Venäjällä ja puun tuonnin Venäjältä – Chudovon vaneritehtaan toiminta pysäytetään toistaiseksi

    • UPM:n toimitusjohtajaa Jussi Pesosta (vas.) ja hallitustehtävät jättänyttä Björn Walroosia nauratti kovasti yhtiökokouksessa huhtikuun 12. päivänä. Ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksesta taisi jo silloin olla tietoa.

      Metsäteollisuus | UPM pystyi pitämään tulostasonsa: Toiseksi paras alkuvuosi yli 20 vuoteen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa