• EIA raportoi laittomasta puunviennistä Mosambikista Kiinaan

    Kiinaan on viety ainakin viiden vuoden ajan Mosambikista puuta enemmän kuin maan viralliset vientitilastot osoittavat. Asia käy ilmi ympäristöjärjestö EIA:n helmikuun alussa julkaisemasta raportista.
    Kuva: Kaijaleena Runsten
    Metsä
    18.3.201312:00
    MT toimitus

    Mosambik menetti viime vuonna vähintään 20 miljoonan euron verot, kun puuta vietiin laittomasti Kiinaan. Paikallisesti huomattavasti tätä suurempi ongelma ovat menetetyt puun myyntitulot sekä metsien jääminen uudistamatta.

    Kiinaan on viidessä vuodessa viety runsaat 707 000 kuutiota laitonta puutavaraa. Määrä on tuntuva, sillä vuosittainen hakkuukiintiö on samaan aikaan ollut 150 000–300 000 kuutiota.

    Ympäristöjärjestö Environmental Investigation Agengy (EIA) osoittaa todeksi sen, mitä mosambikilaiset ovat jo laittomista hakkuista epäilleet (MT 7.6.2010). Sen laskelmat perustuvat Mosambikin metsähallinnon vientitilastoihin ja Kiinan tullihallituksen tuontitilastoihin.

    Myös Mosambikin hakkuutilastoihin verraten Kiinaan on viety vuoden 2007 jälkeen joka vuosi vähintään yhtä paljon puuta kuin virallinen hakkuumäärä.

    Raportissa myös arvellaan, että Kiinaan viedään erityisesti huonekaluteollisuuden käyttöön sopivia jalopuita. Arvokkaimpia jalopuulajeja ei metsälain mukaan saisi viedä lainkaan, vaan ne pitäisi jalostaa kotimaassa.

    Korrputioketju ulottuu maan johdosta kyliin

    Laittomaan toimintaan epäillään kytkeytyvän niin poliisin, tullin kuin metsähallinnon virkamiehiä sekä nykyinen ja edeltävä maatalous- ja metsäministeri.

    Raportti on poikinut Mosambikissa rikostutkinnan, jonka ei kuitenkaan uskota tuovan suurta muutosta valtaa pitävän puolueen Frelimon toimintaan.

    Sen sijaan kauaskantoisempia vaikutuksia voi olla sillä, että kansalaisjärjestöt ovat aktivoituneet seuraamaan asiaa ja että kehitysapua tarjoavien maiden suurlähettiläät ovat ottaneet asian myös esille hallituksen kanssa neuvoteltaessa.

    EIA on lähtöisin Britanniasta. Se perustaa tutkimuksensa virallisiin tilastoihin sekä yhteistyöhön paikallisten kansallisjärjestöjen kanssa.

    Englanninkielinen raportti löytyy hakusanalla Mozambique verkkosivulta http://www.eia-international.org

    Artikkelin aiheet
    Mosambik
    Kiina
    laiton puunvienti
    ympäristöjärjestöt
    metsät ja hakkuut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle