• Sahakuutio Oy suunnittelee laajennusinvestointia – Savonlinnan kaupungin kanssa aiesopimus tonttijärjestelyistä

    Sahatavaran tuotantomäärä kasvaisi nykyisestä puolella 100 000 kuutiometriin vuodessa. Työpaikkoja syntyisi kymmenkunta ja kantoraha- sekä puunhankintaan liittyvät tulot lisääntyisivät noin 7,5 miljoonalla eurolla.
    Sahakuution investointihanke on tarkoitus käynnistää Savonlinnassa Kerimäellä jo tämän syksyn aikana.
    Sahakuution investointihanke on tarkoitus käynnistää Savonlinnassa Kerimäellä jo tämän syksyn aikana. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    5.10.201812:57
    Juha Kaihlanen

    Sahakuutio Oy suunnittelee Savonlinnaan Kerimäelle kuuden miljoonan euron investointia, joka kasvattaisi sahatavaran tuotantomäärän 67 000 kuutiometristä 100 000 kuutiometriin vuodessa.

    Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine ja Sahakuution toimitusjohtaja Jari Suomalainen ovat tänään perjantaina allekirjoittaneet aiesopimuksen, jossa kaupunki luo edellytyksiä investointihankkeen toteutumiselle, tiedote kertoo.

    Investointi saisi mahdollisesti 54 600 euroa niin sanottua de minimis eli vähämerkityksellistä tukea. De minimis -tuella tarkoitetaan tukea, joka ei vääristä kilpailua tai vaikuta vahingollisesti EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

    Tuki kohdennettaisiin sahan nykyisen tontin laajennukseen. Kaupunginjohtajan esitykset tontti- ja rahoitusjärjestelyistä menevät teknisen lautakunnan ja elinkeinojaoston päätettäviksi.

    Investoinnin arvioidaan luovan kymmenen uutta työpaikkaa puuvirtojen ja sahatavaran käsittelyyn Kerimäellä sekä lisäävän noin 7,5 miljoonaa euroa kantoraha- ja puun hankintaan liittyviä tuloja Savonlinnan talousalueelle vuodessa.

    "Sijainti Itä-Suomessa keskellä parhaimpia raaka-ainevarantoja on meille suotuisa. Investoinnilla haluamme parantaa kilpailukykyämme kehittyvillä markkinoilla, joilla suomalainen puu uusiutuvana luonnonvarana ja ekologisena vaihtoehtona kasvaa", Sahakuution toimitusjohtaja Suomalainen sanoo.

    Sahakuutio on keskittynyt pieniläpimittaisen mänty- ja kuusitukin sahaukseen ja kuivaukseen. Tuotettu sahatavara soveltuu esimerkiksi huonekalu-, liimalevy-, ja liimapalkkiteollisuuden raaka-aineeksi.

    Tuotannosta 80 prosenttia menee vientiin ja 20 prosenttia jää kotimaahan vientiin jalostavalle teollisuudelle. Myyntiä on 32 eri maahan.

    "Savonlinnan työllisyystilanne on isojen yritysinvestointien myötä parantunut voimakkaasti ja Savonlinnan alueella on parhaillaan satoja avoimia työpaikkoja", kaupunginjohtaja Laine kertoo.

    Metsäklusterin hän kehuu olevan yksi Savonlinnan vahvuusalue.

    "Menossa on Metsäliiton yli 50 miljoonan euron kertopuutehdasinvestointihanke sekä Punkaharjun Puutaito Oy:n investointihanke. Nyt myös Sahakuution merkittävä laajennus on lähdössä vireille", Laine luettelee.

    Sahakuution investointihanke on tarkoitus käynnistää jo tämän syksyn aikana.

    Artikkelin aiheet
    Sahakuutio Oy
    investointi
    Savonlinna
    sahatavara
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle