• Sorsastus alkaa tänä vuonna lintuinfluenssan varjostamana

    Viranomaisten antamia ohjeistuksia on syytä seurata tarkasti koko kauden ajan.
    Suomen vesilintulajien kannat vähenevät yleisesti, minkä vuoksi metsästys tulee kohdistaa erityisesti sinisorsaan.
    Suomen vesilintulajien kannat vähenevät yleisesti, minkä vuoksi metsästys tulee kohdistaa erityisesti sinisorsaan. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    12.8.202309:00
    Eija Vallinheimo

    Tänä vuonna sorsastus alkaa hämmentyneissä ja epävarmoissa tunnelmissa lintuinfluenssan takia.

    Ruokavirasto suositteli 2. elokuuta, ettei vesilintuja metsästettäisi alueilla tai paikoissa, joilla on todettu lintujen joukkokuolemia tai lintuinfluenssaa. Varsinaista kieltoa tai tarkkoja alueita ei suositukselle ole kuitenkaan annettu.

    Metsästäjien sekä muiden harrastekoirien kanssa lintuihin tai eläimiin kosketuksissa olevien tulisi huomioida käynnissä oleva lintuinfluenssaepidemia. Näin tartuntariskit linnuista ja muista eläimistä ihmisiin ja koiriin voidaan minimoida.

    Lintuinfluenssavirukset tarttuvat kosketus- ja pisaratartuntana silmien, suun ja hengitysteiden limakalvojen kautta. Paras tapa suojautua on noudattaa hyvää käsihygieniaa ja suojautua eläinten eritteiltä.

    Terveetkin saalislinnut olisi hyvä kyniä ja puhdistaa kertakäyttö­käsineet kädessä ja pestä kädet sen jälkeen huolellisesti.

    Ruokaviraston mukaan ammuttuja sorsia voi käyttää ruoaksi. Varotoimiksi riittää normaali ruoanvalmistuksen hygienia ja lihan kypsentäminen läpikypsäksi. Itsestään kuolleita tai sairaita lintuja ei pidä koskaan syödä.

    Lintuinfluenssavirusten leviämistä voi estää myös pitämällä huolen metsästysvarusteiden puhtaudesta ja välttämällä siipikarjatiloilla käyntejä metsästysretkien jälkeen.

    Siipikarjaa tai muita lintuja hoitavien henkilöiden olisi hyvä välttää vesilintujen metsästystä, samoin kuin muita kontakteja luonnonvaraisiin vesilintuihin.

    Tilanne voi kuitenkin muuttua, mikäli lintuinfluenssatilanne pahenee.

    Uutta tämän vuoden sorsajahdissa on se, että voimassa on vesilintujen hämärämetsästyskielto.

    Vesilintujen hämärämetsästys on kielletty auringonlaskua seuraavan tunnin päättymisestä alkaen aina auringonnousua edeltävän tunnin alkuun saakka.

    Metsästysalueen auringonnousun ja -laskun ajankohdat löytyvät Ilmatieteen laitoksen paikallisista säätiedoista. Haavoittuneen linnun saa kuitenkin etsiä, lopettaa ja ottaa haltuun myös kiellon aikana.

    Lintu on aina tunnistettava ennen laukausta ja ampumamatka on pidettävä lyhyenä haavakoiden välttämiseksi. Myös noutavan koiran käyttö metsästäjän apuna on ehdottoman suositeltavaa.

    Lisää aiheesta
    • Toisille harrastus, toisille intohimo, opittua ja luontaista. Sari Pitkänen, Riesu, Juho Pitkänen ja Neppi nauttivat joka hetkestä sorsajärvellä.

      Vastuullinen vesilinnustaja käyttää apunaan noutavaa koiraa – se löytää saaliin tiheästäkin kaislikosta

    • Kantelija pyytää oikeuskansleria selvittämään, onko Metsähallitus syyllistynyt lahjoman antamiseen myöntäessään maksuttomia pienriistalupia. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Erä | Lyijyhaulien käyttö kosteikkoalueilla kielletään

    • Erä | Osallistu kevään vesilintulaskentoihin – tarvitset vain kiikarin ja kynän

    • Valkoposkihanhet talvehtivat alueilla, jossa on havaittu lintuinfluenssaa.

      Eläintaudit | Muuttavat vesilinnut ovat lintuinfluenssariski – näitä reittejä linnut muuttavat

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle