• "Suojeluvaatimuksissa mikään ei tunnu riittävän – ensin vaaditaan viittä, sitten kymmentä ja seuraavaksi 30 prosenttia", MTK:n uusi metsäjohtaja ihmettelee

    EU:sta tuleva paine kohdistuu metsiin kovemmin, kuin koskaan aiemmin.
    MTK:n uusi metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola haluaa tehdä metsän omistamiseen liittyvistä päätöksistä helppoja ja ymmärrettäviä metsänomistajille.
    MTK:n uusi metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola haluaa tehdä metsän omistamiseen liittyvistä päätöksistä helppoja ja ymmärrettäviä metsänomistajille. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    24.9.202115:59
    Jarmo Palokallio

    MTK:n uusi metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola pitää metsien käytön tehostamista välttämättömänä sekä ilmaston että talouden kannalta. Samalla hän korostaa metsänomistajien päätäntävaltaa metsiinsä.

    "Metsänomistajat ovat monitavoitteisia. Osa painottaa taloutta, osa monimuotoisuutta ja metsien virkistyskäyttöä. Kun he saavat toimia omien tavoitteittensa mukaisesti, myös yhteiskunnan metsäalalle asettamat tavoitteet toteutuvat", laskee Mäki-Hakola.

    Mäki-Hakolan mukaan metsään asetettuja erilaisia tavoitteita kuvaava vaaka narahtaa epätasapainoon, jos esimerkiksi EU päättää puuttua siihen, miten metsänomistajat saavat metsiään käsitellä. Ja juuri siihen suuntaan EU näyttää tähtäävän.

    "Kansainvälisessä metsäpolitiikassa eletään hyvin haasteellisia aikoja. EU haluaa puuttua metsäasioihin, joista siltä puuttuu ymmärrys. Tällaista vyörytystä ei komissiosta ole koskaan aiemmin tullut”, Mäki-Hakola toteaa.

    Vaikka metsäasiat eivät kuulu EU:n päätäntävaltaan, on unionissa meneillään runsaasti politiikkavalmistelua metsiä koskien. Yhteistä niille on, että ne ovat kaukana pohjoisen metsätalouden arjesta.

    Jos EU saa tahtonsa läpi, suomalaistenkin metsätilojen on laadittava EU:n hyväksymä metsäsuunnitelma, jonka noudattaminen on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta.

    MTK:n metsäjohtajan päivästä EU:n päätöksen teon seuranta ja siihen vaikuttaminen syö siis jatkossakin suuren osan.

    EU-komission metsiin kohdistama kiinnostus liittyy ilmastonmuutoksen torjuntaan. Se on myös metsänomistajille tärkeää, mutta heidän näkökantansa on toinen.

    EU näkee metsät lähinnä hiilivarastona, joille ei pitäisi tehdä mitään. Metsänomistajat taas yrittävät vakuuttaa, että metsien hiilivarastoa voidaan kasvattaa metsiä hoitamalla.

    "Meidän pitää vääntää kerta toisensa jälkeen rautalangasta, että hakkuumääriä voidaan kestävästi lisätä ja samalla metsien kasvu lisääntyy."

    Mäki-Hakolan mielestä Brysselissä ei ymmärretä myöskään riittävästi puurakentamisesta ja puupohjaisista tuotteista.

    ”Eihän hiiltä voi varastoida ikuisesti sinne metsään. Paremmassa turvassa hiili on puurakennuksessa kuin metsässä. Metsiä uhkaavat esimerkiksi metsäpalot, ja jossain vaiheessa puuston kasvu loppuu.”

    EU:n ja osin myös kotimaan metsäkeskusteluissa metsänomistajat ovat joutuneet altavastaajan asemaan. Se harmittaa Mäki-Hakolaa.

    "Metsäkeskustelussa meidän pitäisi ottaa ohjat omiin käsiin. Ei ilmastokestävyys voi olla sitä, että museoidaan metsät eikä tehdä yhtään mitään.”

    Metsä- ja ilmastokeskusteluissa korostetaan usein kestävyyttä, mutta siinä unohdetaan, että kestävyyteen kuuluu myös taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys. Siksi keskustelu ei ole metsänomistajien kannalta kohtuullista.

    "Suojeluvaatimuksissa mikään ei tunnu riittävän. Ensin vaaditaan viittä, sitten kymmentä ja seuraavaksi 30 prosenttia, eikä sekään riitä siellä, missä se on saavutettu."

    MTK ajaa metsien saamista täyskäyttöön metsänomistajien toiveiden mukaisesti. Osalle se tarkoittaa lisää hakkuita, mutta toisille se tarkoittaa suojelua.

    "Metsien lisäkäytöllä voimme sekä hillitä ilmastonmuutosta että ratkaista talouden ongelmia. ilman sitä meidän käy huonosti", sanoo Mäki-Hakola.

    Ilmastonmuutoksen torjuntaan kuuluu metsien kasvukunnosta huolehtiminen. Se edellyttää metsänhoidon tehostamista.

    "Tämä on asia, jossa meidän on pakko onnistua, jos haluamme torjua ilmastonmuutosta."

    Järjestöjohtajalla riittää tekemistä myös oman organisaation kanssa. Jäsenten luottamusta ei ansaita juhlapuheilla, vaan se tulee oikeita asioita tekemällä.

    "Metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n suksien pitää osoittaa samaan suuntaan. Sitten voimme alkaa luoda menestymisen edellytyksiä jäsenille."

    Mäki-Hakolan mukaan metsänomistajakunnan muutokset eivät ole ylittämätön haaste järjestölle. Kun uudelle metsänomistajalle kertoo metsän arvosta ja mahdollisuuksista, hän ymmärtää ne.

    "Siinä ei ole eroa kaupunkilaisten tai esimerkiksi miesten ja naisten välillä. Tärkeää on tehdä tarvittavat päätökset metsänomistajille ymmärrettäväksi ja helpoiksi."

    Artikkelin aiheet
    metsäpolitiikka
    MTK
    EU-politiikka
    ilmastonmuutos
    metsänomistajat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle