• PEFC-sertifioinnin puutteet vähäisiä

    Metsä
    23.12.201315:00
    MT toimitus

    Syksyn arviointien perusteella Länsi-Suomen PEFC-metsäsertifikaatti säilyy. Det Norske Veritaksen tarkastajien havaitsemat puutteet olivat vähäisiä.

    Alueen metsissä hakattiin puuta kolme neljännestä kestävästä hakkuumäärästä. Metsäsuunnittelu kattoi kaksi kolmasosaa alasta. Taimikonhoitotavoitteesta toteutui 70 prosenttia.

    Länsi-Suomen metsänomistajien liiton mukaan arvioinnin tulokset olivat vähän paremmat kuin edellisenä vuonna.

    ”Kiitosta saivat metsänomistajien, lasten ja nuorten metsäosaamisen edistäminen, metsien monikäyttöedellytysten ja jokamiehenoikeuksien turvaaminen”, kertoo metsänhoitopäällikkö Auvo Heikkilä.

    Heikkilän mukaan metsätaloudessa havaittiin 16 poikkeamaa. Vakavia poikkeamia oli yksi. Se tuli työnantajalle kuuluvien tarkastusten laiminlyönnistä.

    Muuten poikkeamat liittyivät puuston terveydestä huolehtimiseen, vesiensuojeluun ja metsäsertifiointiin sitoutumiseen.

    Korjuuvaurioiden määrä ylitti Lounais-Suomessa ja Pirkanmaalla kriteerin ylärajan eli niitä oli niukasti yli neljä prosenttia.

    Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ei saavutettu juurikäävän torjuntatavoitetta. Alueella oli myös kohde, missä puutavaraa oli varastoitu säännösten vastaisesti.

    Vesistön läheisyyteen jätettävä suojakaista oli puutteellinen joissakin kohteissa. Useimmiten oli kysymys metsämaan muokkauksesta, mikä oli tehty liian lähellä vesistöä. Vaatimusten mukainen suojakaista on vähintään viisi metriä.

    Poikkeamien johdosta Länsi-Suomen metsäsertifiointitoimikunta pyytää asianosaisilta korjausehdotukset tammikuun aikana. Ne raportoidaan DNV:lle, joka arvioi niiden riittävyyden.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pefc-sertifiointi
    metsätalous
    Länsi-Suomi
    metsien hoito
    DNV
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle