• Lukijalta: Suometsän omistajat ovat syystäkin ihmeissään

    Metsänomistajia ei tule syyttää suometsiin liittyvistä haasteista.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Ympäristö
    2.8.202312:30
    Lukijalta
    Tatu Viitasaari

    Julkista keskustelua seuratessa moni suometsän omistaja on hämillään – keskustelu on jakaantunut. Toisessa ääripäässä puhutaan pelkästä suometsien ennallistamisesta. Toisessa päädyssä ongelmia taas vähätellään.

    Tässäkin tilanteessa totuus taitaa sijaita ääripäiden välissä. On kiistaton fakta, että suometsistä aiheutuu ilmasto- ja vesistöhaittoja.

    Toisaalta on myös kiistaton fakta, että suometsiin on saatu kasvamaan miljardien arvoinen metsäomaisuus, jonka hyödyntäminen tuo tuloja metsänomistajille, yrityksille sekä kipeästi kaivattuja verotuloja köyhtyvälle yhteiskunnalle.

    Mitä voimme siis tehdä? Ensinnäkin suometsien käyttö tulee suunnitella jatkossa kokonaisvaltaisemmin. Tämä tarkoittaa sitä, että arvioimme jokaisen metsikkökuvion ja siihen kohdistuvat toimet tarkemmin.

    Toiseksi hyödynnämme uusimmat tutkimustulokset. Käytämme esimerkiksi peitteisiä metsänkäsittelytapoja etenkin rehevillä turvemailla. Hyödynnämme lisäksi puuston luontaista haihduntaa vesitalouden säätelyssä ja avaamme vain metsänkasvun kannalta välttämättömät ojat ja nekin matalammalla ojasyvyydellä.

    Vesiensuojelussa siirrymme laajasti tehokkaampiin menetelmiin kuten esimerkiksi kosteikkojen hyödyntämiseen tai vesien ohjaamiseen ennallistettaville suoalueille.

    Metsänomistajia ei tule kuitenkaan syyttää suometsiin liittyvistä haasteista. Suurelta osin suometsien synty juurtuu aikaan, jota yhä harvempi muistaa. Jatkosodan jälkeen menetimme ison osan metsäomaisuudestamme, ja yhteiskunta tarvitsi uusia metsiä rahoittaakseen orastavan hyvinvointivaltion. Tällöin yhteiskuntamme päättäjät käänsivät katseensa soihin, joiden kuivattamisesta metsätalouskäyttöön oli jo saatu hyviä kokemuksia.

    Olemme yhteiskuntana kannustaneet metsänomistajia suometsien hyödyntämiseen eri rahoitusten, kuten kemera-tuen, kautta jo lähes sata vuotta.

    Suometsiä tulee jatkossakin hyödyntää. Sen tulee kuitenkin olla kestävämpää kuin aikaisemmin.

    Olennaista on, että metsänomistajat siirtyvät laajalti suometsissä hyödyntämään menetelmiä, joilla pystytään pienentämään suometsienkäsittelystä aiheutuvia haittoja. Samalla kuitenkin hyödynnetään ylisukupolvista investointia, jonka aikaisemmat sukupolvet panivat alulle.

    Tatu Viitasaari

    metsänhoidon asiantuntija

    Suomen metsäkeskus

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä