• Talotehtaat pinteessä ‒ ”Sahatavaran rajua hinnannousua ei osattu ottaa huomioon”

    Kun kaupat on tehty kiinteällä hinnalla ja pitkällä toimitusajalla, kustannusten nousu syö talotehtaiden kannattavuutta.
    Tilaajalle
    Valmistalon hinta on voitu lyödä lukkoon jo vuotta ennen toimitusta. Arkistokuva Hyvinkään asuntomessujen Kastelli-talosta vuodelta 2013.
    Valmistalon hinta on voitu lyödä lukkoon jo vuotta ennen toimitusta. Arkistokuva Hyvinkään asuntomessujen Kastelli-talosta vuodelta 2013. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Rakentaminen
    13.5.202209:46
    Suvi Jylhänlehto

    Sahatavaran raju hinnannousu on hankala paikka talotehtaille, jotka ovat myyneet puutaloja kiinteällä hinnalla kuluttaja-asiakkaille.

    ”Kyllä tämä on tuonut kustannushaasteita viime ja tänä vuonna”, Kuusamo Hirsitalojen toimitusjohtaja Arto Orjasniemi toteaa.

    ”Puutavaran ostohinta nousi rajusti viime keväänä. Sitä ei osattu ottaa huomioon myydessä.”

    Orjasniemen mukaan on iso haaste myydä taloja oikeaan hintaan, kun toimitusajat voivat venyä jopa vuoteen. Keskimäärin toimitusaika on noin puoli vuotta, hän kertoo.

    ”Kun kauppa on tehty kiinteällä hinnalla, sopimuksesta pidetään kiinni.”

    Orjasniemi harmittelee, että hyvä suhdanne pilattiin ylikuumenemisella. Puurakentaminen oli hyvässä nosteessa, mutta kustannukset karkasivat.

    Kastelli-talojen toimitusjohtaja Joran Hasenson on samoilla linjoilla.

    ”Sahatavaran hinnannousu on ollut ihan kohtuuttoman kova”, hän puuskahtaa.

    ”Pelkästä sahatavarasta puhuminen on kuitenkin ongelman aliarvioimista.”

    Hasensonin mukaan Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on vaikeuttanut muun muassa teräksen, alumiinin ja lasin saatavuutta. Myös jalopuuta on hankala saada.

    Kastelli-taloillakin on kiinteät hinnat asiakkaiden kanssa.

    ”Moni tavarantoimittaja on nostanut hintoja, mutta me emme pysty reagoimaan kuluttajien suuntaan samalla tavalla. Tämä todennäköisesti tuo koko alalle tappioita.”

    Lue myös:

    Sahatavaran huippusuhdanne kestää yhä ‒ syksyn näkymät sumuiset

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein