• Kalustevalmistaja Woodi tavoittelee kasvua – uusi puusepäntehdas Kuopioon

    Runsaan kolmen miljoonan euron investointi kokoaa saman katon alle yhtiön tuotannon, suunnittelun ja myynnin.
    Tilaajalle
    Kuopion Woodi tekee julkisten tilojen kalusteita massiivipuusta.
    Kuopion Woodi tekee julkisten tilojen kalusteita massiivipuusta. Kuva: Jaakko Suvala / STUDIO JSUVALA
    Metsä|Metsäteollisuus
    16.10.202518:30
    Sami Suojanen

    Kalustevalmistaja Kuopion Woodi oy rakentaa uuden huonekalutehtaan Kuopioon.

    Noin 3,3 miljoonan euroa maksava tehdas on pinta-alaltaan kolminkertainen yhtiön nykyisiin tiloihin verrattuna. Investointi kokoaa saman katon alle Woodin tuotannon, suunnittelun ja myynnin.

    Woodi tekee julkisten tilojen kalusteita massiivipuusta päiväkoteihin, kouluihin ja hoivaympäristöihin.

    Uusi tehdas otetaan käyttöön vaiheittain huhtikuuhun 2026 mennessä.

    Tiedotteessaan yhtiö perustelee investointia ja lisäkapasiteetin tarvetta kysynnän kasvulla kotimaassa ja kansainvälisillä markkinoilla.

    Woodin tavoitteena on 30 miljoonan euron liikevaihto ja 100 työntekijää vuoteen 2030 mennessä. Yhtiö kertoo tämän vuoden liikevaihdokseen 13 miljoonaa euroa ja henkilöstömääräksi 75.

    ”Uusi tehdas on lupaus siitä, että osaamisemme säilyy ja kehittyy myös tulevaisuudessa”, toimitusjohtaja Mika Rissanen sanoo yhtiön tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Toimitusjohtaja Arto Halonen sanoo olevansa ylpeä Lunawoodin kasvusta. ”Aika pienestä on lähdetty liikkeelle.”

      Metsäteollisuus | Lunawood aloittaa poppelin ja saarnen lämpökäsittelyn Yhdysvalloissa

      Tilaajalle
    • Puun käyttö rakentamisessa on selkeä tapa vähentää päästöjä ja varastoida hiiltä, toteaa Antti Koulumies.

      Metsäteollisuus | Puun käyttö rakentamisessa on avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa, sanoo Puutuoteteollisuuden uusi puheenjohtaja Antti Koulumies

      Tilaajalle
    • Vastavalittu puheenjohtaja Henrik Söderström kuvailee suomalaista puutuoteteollisuutta vahvaksi ja kehittyväksi toimialaksi.

      Talous | Puutuoteteollisuudelle uusi puheenjohtaja – ”Puun käyttö rakentamisessa ajankohtaisempaa kuin ehkä koskaan”

    Artikkelin aiheet
    Woodi
    kalusteteollisuus
    investointi
    Kuopio
    kasvu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa