• Tavaraviennin arvosta viidennes tulee edelleen metsästä – tälle maakunnalle metsätalous merkitsee kaikkein eniten

    Metsäbiotalous työllisti vuonna 2022 suoraan noin 66 000 henkilöä eli 2,4 prosenttia koko Suomen työllisistä.
    Metsäbiotalouden arvonlisäys on kasvanut erityisesti puutuoteteollisuudessa.
    Metsäbiotalouden arvonlisäys on kasvanut erityisesti puutuoteteollisuudessa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Talous
    26.3.202414:00
    Suvi Jylhänlehto

    Metsäbiotaloudella on vankka pohja Suomen kansantaloudessa. Sen merkitys korostuu etenkin Itä-Suomessa, tuoreen selvityksen julkaissut Tapio kertoo tiedotteessa.

    Metsäbiotalouden merkitys Etelä-Karjalan taloudelle on maakuntien vertailussa Suomen suurin. Suurta sen merkitys on myös Etelä-Savossa, Kymenlaaksossa ja Pohjois-Karjalassa.

    Metsäala työllisti vuonna 2022 suoraan noin 66 000 henkilöä, ja sen osuus Suomen tavaraviennin arvosta oli vajaa viidennes. Viime vuosina tuotannon tehokkuus on kasvanut, mikä on vähentänyt työllisten määrää.

    Suomen metsäsäätiön rahoittamaan selvitykseen on koottu tietoa metsäbiotalouden tuotoksesta, arvonlisästä, investoinneista, työllisyydestä ja palkansaajakorvauksista sekä niiden kehityksestä valtakunnallisesti vuosina 2012–2022 ja maakunnittain vuosina 2012–2021.

    ”Metsäbiotalouden merkitys on säilynyt vakaalla tasolla Suomen taloudessa, ja monessa maakunnassa sen merkitys on edelleen kasvanut. Selvityksen tulokset ovat tärkeitä maakuntien tulevaisuuden suunnittelussa, esimerkiksi vuonna 2025 laadittavien maakuntaohjelmien valmistelussa”, sanoo asiantuntija Jouko Lehtoviita Tapiosta.

    Metsäbiotalouden arvonlisäys on kasvanut erityisesti puutuoteteollisuudessa – sen arvo on kaksinkertaistunut yli kahteen miljardiin euroon. Massa- ja paperiteollisuuden arvonlisä on edelleen selvästi suurin, mutta suhteellisesti sen osuus on pienentynyt.

    Massa- ja paperiteollisuuden arvonlisä on edelleen selvästi suurin, mutta suhteellisesti sen osuus on pienentynyt.

    Metsäbiotalouden osuus maakunnan kokonaistuotoksesta vuonna 2021 oli suurinta Etelä-Karjalassa, 32 prosenttia, ja Kymenlaaksossa, 22 prosenttia.

    Uudellamaalla metsäbiotalous on euromääräisesti merkittävää, mutta sen merkitys aluetaloudessa on pieni. Uudenmaan lukuihin vaikuttaa metsäteollisuuden pääkonttoreiden sekä hallinnon ja tutkimuksen keskittyminen alueelle, tiedotteessa kerrotaan.

    Lisää aiheesta
    • Tapio alkaa selvittää metsäbiotalouden merkitystä sekä alueellisesti että koko valtakunnan tasolla.

      Fossiilitaloudesta luopuminen korostaa metsäbiotalouden asemaa

    • Metsäbiotalouden kestävyys- ja vastuullisuuskysymykset korostuvat entisestään, odottaa professori Teppo Hujala.

      Kestävyyskysymykset korostuvat edelleen, odottaa metsäbiotalouden ennakoinnin uusi professori Teppo Hujala

    • Puun hintojen nousu on jatkunut tasaisena koko talven.

      Metsäteollisuus | Puun hinta viikolla 12: Kuitupuun hinnat pysyvät nousussa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäbiotalous
    metsätalous
    Etelä-Karjala
    Tapio
    Suomen talous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?