Stora Enson investointi ei tullut yllätyksenä, sillä yhtiö kertoi jo viime kesänä harkitsevansa Varkauden paperikoneen muuttamista aaltopahvissa käytettävälle kartongille. Hienopaperin kysyntä vähenee, mutta pakkauskartongin kasvaa.
Toimitusjohtaja Jouko Karvisen mukaan investointi kannatti tehdä Varkauteen, koska siellä on integroitu sellutehdas, voimalaitos ja sopiva paperikone. Lisäksi tehtaan sijainti on hyvä puun saatavuuden kannalta.
”Uusiutuvaan kuituraaka-aineeseen pohjautuvilla pakkauksilla on hyvät kasvumahdollisuudet sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti”, Karvinen toteaa tiedotteessa.
Muunnostyö aiotaan tehdä pääosin syksyllä 2015, jolloin uusi kone käynnistyisi ensi vuoden lopulla. Töiden valmistuttua Varkauden tehtaan vuosikapasiteetti on noin 390 000 tonnia kartonkia ja 310 000 tonnia ruskeaa valkaisematonta sellua. Suurin osa kartongista suunnitellaan myytäväksi yhtiön ulkopuolelle.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
