• Panu Halme iloitsee Metsäyhdistyksen vastauksesta: Toivon, että voin paiskata Mäntyrannan kättä

    Dosentti Panu Halme kritisoi aikaisemmin Mäntyrannan kolumnia.
    "Olisi aivan mahtavaa, jos voisin itsekin jatkossa keskittyä rakentamaan maahamme ja koko maailmaan parasta mahdollista tulevaisuutta", pohtii Panu Halme.
    "Olisi aivan mahtavaa, jos voisin itsekin jatkossa keskittyä rakentamaan maahamme ja koko maailmaan parasta mahdollista tulevaisuutta", pohtii Panu Halme. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    15.11.201722:18
    Terhi Pape-Mustonen

    Dosentti Panu Halme kritisoi aikaisemmin voimakkaasti Suomen Metsäyhdistyksen viestinnänsuunnittelija Hannes Mäntyrannan MT:ssä julkaistua kolumnia.

    "Mäntyranta väitti, että vetoomuksen allekirjoittajasta vain 12 olisi oikeita metsätutkijoita. Tämä oli, ja on mielestäni yhä, virheellinen, jopa pöyristyttävä väite, mutta on silti jäänyt harmillisesti elämään", Halme kuvailee nyt avoimessa kirjeessä.

    Hän on kuitenkin tyytyväinen Suomen Metsäyhdistyksestä saamaansa vastaukseen, jossa yhdistys kannustaa kaikkia osapuolia aktiiviseen, moninäköalaiseen ja asialliseen viestintään. Hän tarjoaakin kaikille kiistan osapuolille sovinnon kättä.

    "Tältä pohjalta pyydän, että kaikki suomalaiset metsäkeskustelijat pyrkisivät ylipäätään parhaansa mukaan totuutta kohti ja keskustelisivat asioista nimien ja ihmisten sijaan. Olisi aivan mahtavaa, jos voisin itsekin jatkossa keskittyä rakentamaan maahamme ja koko maailmaan parasta mahdollista tulevaisuutta."

    Panu Halmeen avoin kirje

    Lue lisää:

    Tutkija ryöpyttää metsäyhdistyksen Mäntyrantaa tutkijoiden leimaamisesta: "Suoranainen vale"

    Artikkelin aiheet
    Panu Halme
    Suomen Metsäyhdistys
    Hannes Mäntyranta
    metsäkeskustelu
    avoin kirje
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio