Revontulet ovat palkinto ilman katuvaloja pärjääville paikallisille – muualta tulleille niitä jaetaan säännöstellen

Ehdin elää 28-vuotiaaksi ennen kuin näin elämäni ensimmäiset revontulet. Elämys kruunasi hiihtolomani Saariselällä lähes kymmenen vuotta sitten.

Etelässä asuva äitini ei ole nähnyt revontulia koskaan.

Revontulet syntyvät, kun aurinkotuulen varautuneet hiukkaset törmäävät Maan ilmakehän happi- ja typpiatomeihin.

Revontulia näkyy sitä enemmän, mitä lähempänä napoja ollaan. Siksi niitä näkee Suomessa eniten Lapissa.

Kun muutin Helsingistä Ouluun kesällä 2014, minut palkittiin jo ensimmäisenä syksynä. Ihmettelin, miksi koleana iltana kotiin pyöräillessä niin moni oli pysähtynyt Oulujoen ylittävälle patosillalle.

Väkijoukon katse oli korkeuksissa, jossa leimusivat villit revontulet vihreänä ja punaisena.

Ihan kuin pohjoinen Suomi olisi toivottanut minut tervetulleeksi.

Ei ole niin vähäpätöisiä revontulia, etteikö minua saisi ulos, jos niitä suinkin näkyy. Harmi vain, että valosaaste pitää useimmiten reposet piilossa.

Yksi mieleenpainuvimmista taivaannäytelmistä oli Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaseremoniassa Kilpisjärvellä, kun Saana oli valaistu led-valoin, täysikuu loimotti kirkkaalta taivaalta ja koko komeuden kruunasivat rauhaisasti tanssahdelleet revontulet.

Se tuntui kuin unelta.

Tämän vuoden alkua vietin perheeni kesken Rovaniemellä järven rannalla sijaitsevalla vuokramökillä.

Kaukana katuvaloista ja valomainoksista olisi ollut hyvä mahdollisuus tiirailla revontulia, kun taivaskin viikon edetessä selkeni.

Olin jo luopua toivosta, kunnes viimeisenä iltana mieheni hälytti minut koiran iltalenkin jälkeen ulos.

Lapset kukkuivat vielä hereillä, vaikka kello oli luvattoman paljon, joten käskin heitäkin pukemaan kiireen vilkkaa toppavaatetta päälle.

Pakkassäällä ulkoilu ei ole mitään heidän lempipuuhaansa, mutta jotenkin oma innostukseni sai kolmevuotiaisiin vauhtia ja ehdimme järven jäälle ihastelemaan luonnonnäytelmää.

Pohjoiseen syntyneet lapseni näkivät revontulia elämänsä ensimmäistä kertaa.

En tiedä, jäikö heille suhteellisen vaatimattomasta vihreästä viirusta mitään verkkokalvoille, mutta ehkä äitinsä innostus kuitenkin.

Videopuhelussa mummille revontulet mainittiin ja päiväkodissakin niistä puhuttiin.

Eräs Norjan vuonoilla asuva suomalainen totesi minulle tavatessamme, että pitää olla todella upeat revontulet, jotta viitsii lähteä ulos katsomaan.

Kommentti sai minut kateudesta vihreäksi. Voisipa itsekin tuijotella niitä harva se ilta oman kodin ikkunasta.

Ehkä revontulet on palkinto niille, jotka pärjäävät ilman kaupungin valoja ja monipuolista kulttuurielämää. Muualta tulleille taivaan tulia jaetaan säännöstellen.