• EU:n lisääntyvä metsäpäsmäröinti huolettaa metsänomistajia

    Päätäntävallan valuminen Brysseliin kismittää etenkin metsää omistavia viljelijöitä.
    Metsänomistajat eivät halua antaa EU:lle lisää päätäntävaltaa metsäasioihin.
    Metsänomistajat eivät halua antaa EU:lle lisää päätäntävaltaa metsäasioihin. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    20.9.202108:00
    Jarmo Palokallio
    Kuva: Timo Filpus

    EU on pyrkinyt viimeisen vuoden aikana vahvistamaan asemaansa metsien käyttöä koskevissa päätöksissä. Se huolestuttaa suomalaisia metsänomistajia.

    Peräti neljä viidestä MT:n Metsätutkakyselyyn vastanneesta metsänomistajasta kertoi olevansa huolestunut EU:n metsiä koskevasta politiikasta. Vastaavasti joka viidettä metsänomistajaa EU:n toimet evät huolettaneet tai kiinnostaneet.

    Metsänomistajien etua ajavan MTK:n mukaan metsäasiat eivät varsinaisesti kuulu EU:n päätäntävaltaan. EU:ssa on silti meneillään runsaasti politiikkavalmistelua metsiä koskien.

    Suurena ongelmana EU:n metsäasioita koskevissa pyrkimyksissä on metsiä ja niiden käyttöä koskevan ymmärryksen kapeus. Pohjoisissa havumetsissä harjoitettava kestävä metsätalous on EU-päättäjille täysin vierasta.

    EU:n kiinnostusta metsäasioihin on lisännyt ilmastonmuutoksen torjunta. Metsien kestävän käytön ja hiilensidonnan kasvattamisen sijaan EU:lla on ollut taipumus nähdä metsät pelkkänä suojeltavana hiilivarastona.

    "Nyt on EU-ajan haastavin hetki. Ei tällaista vyörytystä komissiosta metsien suuntaan ole koskaan aiemmin tullut”, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola summasi viikko sitten MT:ssä.

    ”Erilaiset politiikkavalmistelut vyöryvät mutkan kautta meidän metsiimme. MTK:ssa on tarkoin seurattava lukuisia erillisiä kokonaisuuksia, kuten EU:n metsästrategiaa, Lulucf-asetusta sekä Red III -asetusta”, Mäki-Hakola luetteli.

    Lulucf asettaa Suomelle hiilinielujen tavoitetason ja Red on uusiutuvan energian direktiivi. Noiden lisäksi myös päätöksentekovaiheessa olevan kestävän rahoituksen lainsäädännön eli taksonomian vaikutukset ulottuvat metsään asti.

    Metsänomistajat ovat EU:n kanssa samaa mieltä ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeydestä. Heillä on kuitenkin valtavirrasta poikkeava näkemys metsien roolista tuossa yhtälössä. He korostavat, että metsien hiilinieluja voi kasvattaa metsiä hoitamalla ja käyttämällä.

    Syksyn Metsätutkaan vastanneista metsänomistajista etenkin viljelijät olivat huolissaan EU:n kasvavasta vallasta metsäasioihin. Heistä useampi kuin yhdeksän kymmenestä kantoi huolta asiasta.

    Palkansaajista EU:n päätäntävallan kasvusta oli huolissaan 69 prosenttia vastaajista.

    Kiinnostus EU:n metsäpyrkimyksiin kasvoi selvästi metsäpinta-alan mukana. Keskimääräistä pienempien metsätilojen omistajista 66 prosenttia eli kaksi kolmesta oli huolissaan EU:n vaikutuksesta metsätalouteen. Yli 100 hehtaarin metsätilojen omistajista vastaavaa huolta kantoi 86 prosenttia metsänomistajista.

    Suunnilleen sama tulos näkyi metsänomistajien aktiivisuuden mukaan. Säännöllisesti puuta myyvistä metsänomistajista 90 prosenttia oli huolissaan EU:n vaikutuksen lisääntymisestä. Puukaupoista pidättyvistä metsänomistajista EU:n metsiä koskeva politiikka huoletti kahta kolmesta.

    MT:n Metsätutkan toteutti Kantar TNS Agri ja siihen vastasi 551 MT:tä julkaisevan Viestimedian rekistereistä poimittua metsänomistajaa. Kyselyn virhemarginaali on 4 prosenttiyksikköä.

    Artikkelin aiheet
    EU:n metsäpolitiikka
    metsänomistajat
    MTK
    ilmastonmuutoksen torjunta
    hiilinielut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle