• EU-direktiivi johti Ruotsissa hakkuuilmoitusten julkistamiseen

    Ruotsalaiset ovat jo panneet toimeksi, jotta EU:n julkisuusvaatimukset täyttyisivät.
    Ruotsissa EU:n vaatimukset metsätietojen julkisuudesta johtivat konkreettisiin muutoksiin, kun hakkuuilmoitukset muutettiin julkisiksi.
    Ruotsissa EU:n vaatimukset metsätietojen julkisuudesta johtivat konkreettisiin muutoksiin, kun hakkuuilmoitukset muutettiin julkisiksi. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    25.7.201614:50
    Hanna Lensu

    Ruotsissa kaikki hakkuuilmoitukset ovat olleet julkisesti saatavilla karttapalvelussa metsäviranomaisen eli Skogsstyrelsenin kotisivuilla tämän vuoden helmikuun alusta lähtien.

    Muutos johtui ATL-lehden mukaan samasta EU-direktiivistä, jonka noudattamatta jättämisestä Suomi sai EU-komissiolta nyt moitteet. Komission perustellussa lausunnossa vaaditaan Suomea ryhtymään toimiin kahden kuukauden kuluessa.

    Kun metsänkäyttöilmoitukset avattiin Ruotsissa kaikkien nähtäviksi, kuka tahansa on sen jälkeen pystynyt seuraamaan, mille alueille on tulossa hakkuita. Metsänkäyttöilmoitus on jätettävä viranomaisille aina ennen hakkuuta, jotta nämä voivat tarvittaessa puuttua suunnitelmiin.

    Suomen metsälain mukaan metsänkäyttöilmoitus on jätettävä Suomen metsäkeskukselle vähintään 10 päivää ennen hakkuun käynnistymistä.

    Skogsstyrelsenin edustaja kertoi keväällä Lantbruk-lehden haastattelussa, että kansalaisten yhteydenotot hakkuisiin liittyen ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun ilmoitukset muutettiin julkisiksi. Yhteydenotot olivat koskeneet eniten vaarantuneita lintulajeja ja muita luontoarvoja, joita hakkuut voisivat haitata.

    MT:n juttu: EU kovistelee Suomea julkistamaan metsätietoja

    Artikkelin aiheet
    EU-direktiivi
    Ruotsi
    hakkuuilmoitus
    Skogsstyrelsen
    metsän käyttö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle