• Kotiseutu-uutiset: Metsäkone paloi soihtuna

    Kone tuhoutui täysin.
    Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle torstaina aamupäivällä.
    Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle torstaina aamupäivällä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäkoneet
    18.7.202511:30
    Jukka Hämäläinen

    Metsäkone syttyi torstaina palamaan Liperissä koneen käynnistyksen yhteydessä. Kuljettaja yritti alkusammutusta, mutta se ei auttanut.

    Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle metsäkone oli jo kokonaan tulessa, eikä sen tuhoutumista pystytty estämään.

    Palo ehti levitä myös läheiseen risukasaan ja maastoon, joten pelastuslaitos keskittyi rajaamaan ja sammuttamaan maastopaloa.

    Palossa ei sattunut henkilövahinkoja. Asiasta uutisoi paikallislehti Kotiseutu-uutiset.

    Lisää aiheesta
    • Maasto on nyt monin paikoin kuivaa. Kuva ei liity tapaukseen.

      Sää | SK: Metsäkoneen kuljettaja sammutti alkavan maastopalon Kokemäellä – apuna juomapullo

    • Kuvituskuvana metsäkone.

      Metsäkone syttyi tuleen Heinävedellä – pelastuslaitoksen säiliöauto oli onneksi paikalla minuuteissa

    Artikkelin aiheet
    metsäkoneen palo
    tulipalo
    Liperi
    pelastuslaitos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa