• Luken asiantuntijat: Maa- ja metsätalouden logistiikka vaatii uudenlaista ajattelua

    Tulevaisuudessa uudenlaiselle logistiikalle on tarve, kun lähdetään esimerkiksi tavoittelemaan metsäbiomassojen kaskadikäyttöä, maataloudessa ravinteiden kierrätystä ja hiilen sidontaa peltomaahan.
    Metsä|Energia
    9.1.202310:42
    Yliö
    Timo Lötjönen & Kari Väätäinen

    Uusia logistisia ratkaisuja tarvitaan, jotta biokiertotalouden kustannus- ja ympäristötehokkuutta voidaan parantaa sekä ylläpitää huoltovarmuutta.

    Uutta osaamista ja yhteispeliä kaivataan logistiikkaketjun kaikkiin vaiheisiin: raaka-aineen hankintaan, varastoinnin aikaisen laadun hallintaan sekä hajautetun ja keskitetyn tuotannon yhdistämiseen.

    Perinteisen maa- ja metsätalouden uudenlaiset logistiikkahaasteet johtuvat liiketoimintaympäristön muutoksista, erityisesti energian mutta myös muiden kustannustekijöiden merkittävästä hinnannoususta. Lisäksi sivuvirtojen kasvava hyödyntäminen vaatii kokonaan uusien logististen ketjujen rakentamista.

    Biotalouden logistisiin haasteisiin etsitään ratkaisuja tuoreessa Luonnonvarakeskuksen synteesiraportissa.

    Haasteita metsäteollisuuden puunhankinnan logistiikalle ja toimitusvarmuudelle luovat useat eri tekijät, kuten kotimaisen ainespuun saatavuus ja sen vaihtelut, puunhankinnan kausittaisuus, heikentyvä tieinfra, avohakkuiden väheneminen ja jatkuvan kasvatuksen yleistyminen, sekä uhka lisääntyviin laajoihin metsätuhoihin.

    Lisäksi useilla valmistelussa olevilla EU-politiikkatoimilla voi olla merkittäviä vaikutuksia puunhankintaan ja logistiikkaan siinä vaiheessa, kun ne toteutuvat ja niitä aletaan siirtää käytäntöön.

    Selvitys mahdollisten muutosten tuomista vaikutuksista puun korjuu- ja kuljetuskustannuksiin on parhaillaan käynnissä. Uusia mahdollisuuksia metsäteollisuuden toimituslogistiikkaan luovat yritysten yhteistyön lisääntyminen logistiikan ohjaamisessa, uudet teknologiset ratkaisut, datatalouden ja automatisaation tuomat mahdollisuudet kustannussäästöihin sekä käyttöenergiamuotojen siirtyminen vähäpäästöisempiin ratkaisuihin.

    Maataloustuotantoon uusia haasteita tuo maatalouden rakennemuutos, tilakokojen kasvaminen ja välimatkojen kasvaminen tilan sisäisessä logistiikassa. Laajentavat tilat joutuvat hankkimaan lisäpeltoa usein kaukaa.

    Logistiikkaa voidaan tehostaa tilojen välisellä yhteistyöllä, tilusjärjestelyillä ja kuljetuskaluston käytön optimoinnilla. Vaikka tilusjärjestely ei tuntuisikaan houkuttelevalta, kannattaisi selvittää mahdollisuudet kasvinviljelytilojen ja karjatilojen viljelykiertoyhteistyöhön.

    Maatalouden logistiikkatutkimusta on kehitettävä yhdessä paikkatieto-osaamisen kanssa.

    Biokaasukäyttöisiä rekka-autoja ja traktoreita on jo nyt joitakin käytössä.

    Dieselmoottori voidaan muuttaa jälkikäteen kaasukäyttöiseksi kohtuullisen edullisesti. Muutostyö voi olla taloudellisesti kannattava, mutta kaikkia biokaasun ympäristöhyötyjä ei ratkaisulla saavuteta. Paras vaihtoehto on varta vasten metaanikäyttöön suunniteltu moottori.

    Kuorma-autoon kaasukäyttö soveltuu traktoria paremmin, koska lavan alla on tilaa kaasusäiliöille.

    Nyt kun useilla tiloilla alkaa olla omaa kaasuntuotantoa, voisiko biokaasukäyttöinen ja vaihtolavalaitteilla varustettu kuorma-auto olla osaratkaisu logistiikkaongelmiin? Traktori kun ei tunnetusti ole taloudellisimmillaan maantiekuljetuksissa.

    Tulevaisuudessa uudenlaiselle logistiikalle on tarve, kun lähdetään tavoittelemaan metsäbiomassojen kaskadikäyttöä, maataloudessa ravinteiden kierrätystä ja hiilen sidontaa peltomaahan, kosteikkokasvien viljelyä käytöstä poistuvilla turvetuotantoalueilla tai kalatalouden sivuvirtojen ja järvien hoitokalastuskalan hyödyntämistä.

    Alkuun uuden sivuvirtoihin perustuvan liiketoiminnan synnyttäminen voi vaatia julkista tukea esimerkiksi logistiikkaan. Tavoite kuitenkin on, että liiketoiminta muuttuisi nopeasti kannattavaksi ilman tukiakin.

    Yksi esimerkki sivuvirtojen hyödyntämisen tehostamisesta on valmisteilla oleva ravinnekiertokorvaus, joka edistää lannan ja vesistökasvillisuuden niittojätteen käyttöä biokaasulaitoksissa ja kannustaa valmistamaan biokaasuprosessissa syntyneestä mädätteestä kierrätyslannoitevalmisteita. Jalostuksella tavoitellaan lannoitevalmisteita, joiden kuljetus, varastointi ja levitys on helpompaa.

    Tukimallin on tarkoitus valmistua vuoden 2023 alussa.

    Timo Lötjönen

    tutkija

    Kari Väätäinen

    erikoistutkija

    Luonnonvarakeskus

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi