• Hallituksen kaavailema suojeluala kuulostaa suurelta, mutta näyttää kartalla vaatimattomalta

    Hallitus haluaa kasvattaa suojeltujen metsien pinta-alaa. Suojelu painottunee pohjoiseen, sillä etelässä valtion metsiä on vain vähän.
    Tilaajalle
    Vanhojen metsien kriteerit julkaistiin tiistaina. Hallitus haluaa suojella kriteerien mukaisia metsäalueita.
    Vanhojen metsien kriteerit julkaistiin tiistaina. Hallitus haluaa suojella kriteerien mukaisia metsäalueita. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsäpolitiikka
    14.6.202410:00
    Analyysi
    Anniina Jokinen

    Hallitus aikoo suojella runsaat 31 000 hehtaaria valtion vanhoja metsiä. Metsähallituksen tekemän inventoinnin myötä pinta-ala voi nousta 80 000–90 000 hehtaariin. Se on saman kokoinen alue kuin Loimaa, jonka pinta-ala on noin 85 000 hehtaaria.

    Mitä tämä suunnitelma tarkoittaa koko maan mittakaavassa? Perehdytään hieman Suomen metsäpinta-aloihin.

    Maa- ja metsätalousministeriö kertoo, että Suomessa on 20,3 miljoonaa hehtaaria puuntuotantoon soveltuvaa metsämaata ja 2,6 miljoonaa hehtaaria kitumaata.

    Metsähallitus hallinnoi vuoden 2023 lopussa 9 179 000 hehtaaria valtion omistamia maa-alueita. Niistä monikäyttömetsiä on 4 862 000 hehtaaria eli 53 prosenttia. Monikäyttömetsistä 1 379 000 hehtaaria eli 28,5 prosenttia on jouto- ja kitumaata, joilla ei tehdä metsätalouden toimenpiteitä.

    Metsätalouskäytössä on siis 3 483 000 hehtaaria eli noin 38 prosenttia valtion omistamista metsistä.

    Lakisääteisiä suojelualueita on 1 863 000 hehtaaria eli viidennes ja erämaa-alueita 1 378 000 hehtaaria eli 15 prosenttia valtion metsistä. Suojeluohjelmiin kuuluu 350 000 hehtaaria (neljä prosenttia) ja muihin erikoisalueisiin 725 000 hehtaaria (kahdeksan prosenttia).

    Suojelualueista lähes 77 prosenttia on Pohjois-Suomessa.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2022 yhteensä 2 984 000 hehtaaria suojeltuja metsiä. Se on 13 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta.

    Suojelualueista 2 292 000 hehtaaria eli lähes 77 prosenttia on Pohjois-Suomessa, johon lukeutuvat Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi.

    Muut maakunnat ovat Etelä-Suomea.

    Suojelualueisiin lasketaan luonnonsuojelualueet ja luonnonsuojelualueeksi varatut alueet, muut lakisääteiset suojelualueet, määräaikaisesti rauhoitetut suojelualueet yksityismailla sekä talousmetsien monimuotoisuuskohteet.

    Yksityismaiden suojeluohjelmiin kuuluu esimerkiksi Metso-ohjelma. Vuoden 2023 loppuun mennessä Metso-ohjelmassa oli suojeltu 93 000 hehtaaria eli 97 prosenttia 96 000 hehtaarin suojelutavoitteesta.

    Lapin erämaa-alueet eivät ole varsinaisia suojelualueita, mutta ne kuuluvat Natura 2000 -verkostoon. Niitä ei kuitenkaan lasketa mukaan Luonnonvarakeskuksen tilastoihin suojelualueista.

    Valtaosa suojelualueista painottuu Pohjois-Suomeen. Siellä on myös valtaosa valtion omistamista maista, joista 80 prosenttia sijaitsee poronhoitoalueella.

    31 000 hehtaarin suojelualue kasvattaa Suomen metsien suojelupinta-alaa noin prosentin. Jos pinta-ala nousee 90 000 hehtaariin, kasvua on jo kolme prosenttia.

    Se, onko määrä paljon vai vähän, riippunee siitä, mihin suojelualueet tulevat. Etelä-Suomessa suojelupinta-ala kasvaisi suhteellisesti paljon, sillä siellä suojelupinta-alaa oli vuonna 2022 vain 646 000 hehtaaria. Suojeltavat alueet ovat kuitenkin pohjoisessa.

    EU:n biodiversiteettistrategian näkökulmasta kasvu ei ole suurta. Tavoitteena on suojella 30 prosenttia jäsenmaiden alueesta. 10 prosenttia tulisi olla tiukasti suojeltua.

    Suomen pinta-alasta on nyt suojeltu 13 prosenttia. 90 000 hehtaarin lisäsuojelu nostaisi suojelualaa alle puoli prosenttiyksikköä 13,4 prosenttiin.

    Hallituksen suojelutavoite voi täyttyä tarvittaessa ilman, että suojelupinta-ala tosiasiallisesti kasvaa lainkaan.

    Metsähallitus ei vielä tässä vaiheessa osaa arvioida, mikä lopullinen suojelupinta-ala on ja miten kohteet rajautuvat. Suojelupäätöksen jo saaneet kohteet ovat laaja-alaisia erämaaluontoisia alueita, jotka ovat olemassa olevien suojelualueiden lähellä.

    Ympäristöjärjestöjen mukaan 31 000 hehtaarin suojelupinta-ala on pieni ja kattaa vain murto-osan niistä alueista, joiden Suomen ympäristökeskus arvioi täyttävän vanhojen metsien kriteerit.

    Järjestöjen mukaan hakkuiden ulkopuolella ilman tiukan suojelun turvaa on pelkästään aarniometsää jo 259 000 hehtaaria. Siten hallituksen suojelutavoite voi täyttyä tarvittaessa ilman, että suojelupinta-ala tosiasiallisesti kasvaa lainkaan.

    Uudet suojelualueet kytkeytyvät jo olemassa oleviin suojelualueisiin.
    Uudet suojelualueet kytkeytyvät jo olemassa oleviin suojelualueisiin. Kuva: Kimmo Haimi

    Tilaston valossa vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kriteerit täyttäviä uusia valtion suojelualueita löytyisi Etelä-Suomesta. Toisaalta esimerkiksi Seitsemisen kansallispuiston ympäristössä on runsaasti valtion monikäyttömetsää.

    Voi kuitenkin miettiä, onko mitään järkeä suojella metsätalouskäytössä olevaa metsää. Ainakaan vanhojen metsien kriteereihin sellainen ei sovi.

    Luonnonmetsä-työryhmä kertoo löytäneensä 70 000 hehtaaria arvokkaita, suojelemattomia elinympäristöjä saamelaisten kotiseutualueen eteläpuolelta. Alueet ovat nykyisten suojelualueiden tai Metsähallituksen luontoarvokohteiden läheisyydessä.

    Nähtäväksi jää, päätyykö Metsähallitus inventoinnissaan samoille alueille.

    Etelä-Suomessa valtaosa metsistä on yksityisten metsänomistajien omistuksessa. Etelä-Suomen metsien suojelemiseksi tarvittaisiinkin kannustimia metsänomistajille.

    Metso-ohjelman jatkokautta valmistellaan vuosina 2024–2025. Hallituksen olisi syytä huolehtia, että ohjelmalle löytyy riittävästi rahoitusta myös tulevina vuosina.

    Lisää aiheesta
    • Vanhojen metsien määrä hupenee ympäristöjärjestöjen mukaan entisestään, kun ne jäävät tiukkojen kriteereiden ulkopuolelle.

      Metsäpolitiikka | ”Suojelutoimet jäävät täydeksi vedätykseksi” – luontojärjestöt tyrmistyivät hallituksen suojelupaketista

    • Valtaosa jo suojelupäätöksen saaneista reilusta 31 000 hehtaarista sijaitsee Lapissa, Pohjanmaalla ja Kainuussa.

      Metsäpolitiikka | Hallitus suojelee jopa 90 000 hehtaaria valtion metsiä ja vahvisti vanhojen metsien tiukat kriteerit: ”Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suojelupäätöksistä”

      Tilaajalle
    • Vanhojen metsien suojelukriteereistä on vaikea päästä yksimielisyyteen.

      Metsä | Valtion vanhojen metsien suojelukriteerit koskevat kaikkia Suomen vanhoja metsiä

    Artikkelin aiheet
    metsien suojelu
    Metsähallitus
    suojelualueet
    Pohjois-Suomi
    Metso-ohjelma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin