• Äänekosken tehtaan koekäyttö alkaa ensi vuoden alkupuolella

    Uusi tehdas tuo haasteita kevään puunkorjuuseen, Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Mäntylä sanoo.
    Äänekosken biotuotetehtaan rakennustöistä on valmiina liki kolme neljännestä.
    Äänekosken biotuotetehtaan rakennustöistä on valmiina liki kolme neljännestä. Kuva: Sami Karppinen
    Metsä
    4.11.201615:14
    Juha Kaihlanen

    Metsä Group aloittaa Ääne­kosken biotuotetehtaan ensimmäisten osastojen koekäytöt ensi vuoden tammi–maaliskuussa. Koko tehdas käynnistyy vuoden kolmannella neljänneksellä.

    Äänekoskella rakennustöistä on valmiina liki kolme neljännestä.

    Puun ostot uudelle tehtaalle ovat jo alkaneet ja ensi vuonna kasvava puunkäyttö näkyy ostoissa entistä enemmän.

    Metsä Groupin metsäjohtajan Juha Mäntylän mukaan korjuumääriä Äänekoskelle ryhdytään lisäämään keväällä, vaikka tehdas käynnistyy vasta kesän lopulla.

    ”Ensi keväänä korjuussa odottaa haastava tilanne, kun puut pitää saada pois metsästä ennen hyönteistuholain määrä­aikoja”, Mäntylä sanoo.

    Puukaupan Mäntylä kertoo sujuneen vilkkaasti ja tarjonnan olleen kohdallaan.

    Kuusisahatavaran mänty­sahatavaraa parempi markkinatilanne heijastuu puukauppaan ja kuusitukilla on mäntyä parempi menekki. Ostajat suosivat sulan maan aikana korjattavia leimikoita. Energiapuumarkkinoilla kaupaksi käy latvusmassa.

    Artikkelin aiheet
    Äänekoski
    Metsä Group
    biotuotetehdas
    puunkorjuu
    puukauppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua