• Yle: Parkanon puunjalostuslaitoksen palon syyksi paljastui katkennut hydrauliletku

    Palon sammutus- ja raivaustyöt jatkuivat aamuyöhön saakka. Tehtaan työntekijät eivät loukkaantuneet palossa.
    Paloa oli sammuttamassa 23 pelastuslaitoksen yksikköä ja yhteensä 60 sammuttajaa. Kuvituskuva.
    Paloa oli sammuttamassa 23 pelastuslaitoksen yksikköä ja yhteensä 60 sammuttajaa. Kuvituskuva.  Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Onnettomuudet
    19.2.202613:15
    Anni-Sofia Hoppi

    Aureskosken puunjalostuslaitoksella Parkanossa syttyi eilen keskiviikkoaamuna raju tulipalo.

    Palo saatiin rajattua jo iltapäivällä, mutta sammutus- ja raivaustyöt jatkuivat aamukahteen saakka, uutisoi Yle.

    Kukaan tehtaalla palon alkaessa olleista 21 työntekijästä ei loukkaantunut.

    Palo sai alkunsa puuntyöstössä käytettävästä höylästä, kun sen hydrauliletku katkesi, Parkanon tehtaan tuotantopäällikkö Tuomo Alanko kertoo Ylelle.

    ”Sen sisällä on kuumaa öljyä, joka syttyi palamaan. Sammutus- eli sprinklerijärjestelmä alkoi heti toimia, mutta palo oli höylän runkorakenteen sisällä. Vain noin 15 minuuttia siitä huomattiin, että myös kattorakenteissa oli kipinöitä.”

    Alangon mukaan vahinkojen lopullista laajuutta on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida. Vähintään katto on uusittava, mutta vahinkoja on todennäköisesti myös sisätiloissa.

    Tuotantoa pyritään jatkamaan tehtaalla mahdollisimman pian. Sillä välin tuotantoa siirretään muiden toimipisteiden tuotantotiloihin.

    Yle: Parkanon puunjalostus­tehtaalla raju tulipalo, joka sai alkunsa hydrauliletkun katkeamisesta – kukaan ei loukkaantunut

    Lisää aiheesta
    • Tulipaloa sammuttamaan lähti 23 pelastuslaitoksen yksikköä. Kuvituskuva.

      Onnettomuudet | Yle: Parkanossa palaa puunjalostuslaitos – paikalla 23 pelastuslaitoksen yksikköä

    • Sammutustyöt Jokioisten Leivän tehdasrakennuksessa jatkuvat pelastuslaitoksen mukaan vielä pitkään. Kuvituskuva arkistosta.

      Onnettomuudet | Jokioisten Leivän tehdas palaa – "Repii haavat auki", sanoo toimitusjohtaja aiemminkin palaneesta yrityksestä

    • Palopaikalle saapui 15 pelastuslaitoksen yksikköä.

      Metsäteollisuus | Tulipalo kärysi Metsä Groupin sahalla Lappeenrannassa

    Artikkelin aiheet
    Parkanon tulipalo
    puunjalostus
    teollisuuslaitos
    hydrauliletku
    Yle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat