• Uusia metsureita tulee työelämään hälyttävän vähän – opiskelijoista suuri joukko on maanomistajia ja välivuoden viettäjiä, jotka eivät lainkaan tähtää metsurin ammattiin

    "Yhden ammattikunnan osaaminen on vaarassa kadota", sanoo kehittämispäällikkö Eila Lautanen Työtehoseurasta.
    Vain pieni osa ammattikoulussa metsuriksi opiskelevista tähtää kyseiseen työhön, sanoo kehittämispäällikkö Eila Lautanen.
    Vain pieni osa ammattikoulussa metsuriksi opiskelevista tähtää kyseiseen työhön, sanoo kehittämispäällikkö Eila Lautanen. Kuva: Risto Jussila
    Metsä
    24.1.202108:00
    Hanna Lensu

    Vuosia on kannettu huolta metsäkoneenkuljettajan ammattiin valmistuvien riittävyydestä. Siellä tilanne on huomattavasti parantunut viime vuosina. Uusien koneenkuljettajien tarpeeksi on arvioitu enimmillään 440 vuodessa, ja kuljettajia on vuoden 2015 jälkeen valmistunut noin 450 joka vuosi.

    Sen sijaan metsurikoulutuksessa tilanne on varsin ongelmallinen.

    "Vain pieni osa opiskelemaan valituista tähtää metsurin ammattiin", kertoo kehittämispäällikkö Eila Lautanen Työtehoseurasta.

    "Tarve olisi 180 uutta ammattilaista vuodessa, niin heitä tulee työelämään alle 30."

    Lautasen mukaan ammattikoulujen opiskelupaikat täyttyvät kyllä, mutta yhä isompi osa metsuriopiskelijoista on eläkeikää lähestyviä maanomistajia, jotka aikovat hoitaa eläkkeelle jäätyään omia tiluksiaan, välivuoden viettäjiä tai muita omaa alaansa etsiviä henkilöitä. Moni heistä ei tähtää lainkaan ammattimetsuriksi.

    "Yhden ammattikunnan ja opetushenkilöstön osaaminen on vaarassa kadota", Lautanen harmittelee.

    "Ammattikunta ikääntyy. Suomalaiset metsurit ovat maailmanlaajuisesti aivan huippuammattilaisia. Ammattitaitoa ei saisi päästään katoamaan."

    Työntekijöiden ammattiyhdistys Teollisuusliiton hallituksen jäsen, metsätyöntekijä Lasse Vertanen kirjoitti hiljattain MT:n yleisönosastolla, ettei metsäalalla ole työvoimapulaa.

    "On ymmärrettävää, että metsuriksi eivät järkevät nuoret lähde näissä olosuhteissa, joissa suorittavaa työtä tekevää ei käsitellä enää ihmisenä, vaan tilapäisenä 'resurssina'."

    Lue myös:

    "Tarvittaisiin hirvittävästi lisää metsureita" – nykyinen työvoima ei riitä hoitamaan taimikoita kasvukuntoon

    Lukijalta: Metsäala tarvitsee yhteiskuntavastuuta

    Artikkelin aiheet
    metsurin ammatti
    metsätyö
    ammatillinen koulutus
    työvoimapula
    Teollisuusliitto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle