
Sahateollisuuden näkymät ovat synkistyneet nopeasti viime vuoden jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien. Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto kuvailee alan kannattavuustilannetta hyvin haasteelliseksi, sillä sahatavaran hinnat ovat pudonneet roimasti huippuhyvien vuosien 2021 ja 2022 jälkeen.
”Kun yhdistetään ennätyskorkea tukin hinta, sahatavaran vientihinnan lasku ja rakentamisen hiljentyminen, tilanne on haastellinen. Voi vain toivoa, että talouden epävarmuuksia poistuisi”, Aalto sanoo.
Kiperän tilanteen vuoksi Aalto lähettää uutta hallitusta sorvaaville poliitikoille terveisiä: sahateollisuuden kilpailukykyä ei pidä nyt heikentää politiikan toimilla.
”Puun saatavuus pitää turvata. Toinen tärkeä asia on, että kustannuskilpailukykyä ei saa heikentää. Meidän toimialallamme logistiikka on merkittävä kustannusten aiheuttaja. Tukit on ajettava metsästä sahalle ja tuotteet lähtevät pääosin kumipyörillä tehtailta eteenpäin.”
Sanna Marinin (sd.) hallituksen kaudella esillä oli lukuisia toimia, jotka olisivat vaikuttaneet Suomen hakkuisiin joko kotimaisten tai EU-päätösten seurauksina.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
