• Von Hertzen Brothers ja joukko taiteilijoita kerää rahaa luonnonmetsän suojeluun – "Olemme erittäin huolestuneita"

    Varoilla pyritään hankkimaan mahdollisimman monimuotoinen kohde eteläisestä Suomesta. "Olisi hienoa, jos alueella olisi vaihtelevaa metsää ja vaikka lampi tai lähde."
    Blue Forest -kampanjassa kerättävillä varoilla pyritään hankkimaan Luonnonperintösäätiölle mahdollisimman monimuotoinen kohde, jossa olisi mielellään metsälampi tai -lähde.
    Blue Forest -kampanjassa kerättävillä varoilla pyritään hankkimaan Luonnonperintösäätiölle mahdollisimman monimuotoinen kohde, jossa olisi mielellään metsälampi tai -lähde. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    21.2.202218:02
    MT toimitus

    Von Hertzen Brothers -yhtye ja Luonnonperintösäätiö käynnistävät musiikkia, taidetta ja luonnonsuojelua yhdistelevän kampanjan metsäalueen suojelemiseksi eteläisestä Suomesta.

    Blue Forest -kampanja käynnistyy taidehuutokaupalla, jossa myytävät taideteokset on luotu Von Hertzen Brothersin tulevan levyn innoittamana, Luonnonperintösäätiö kertoo tiedotteessa.

    "Olemme erittäin huolestuneita suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuuden katoamisesta. Eteläsuomalaisista metsistä vain alle 3 prosenttia on rauhoitettuja, ja nekin hajallaan pieninä sirpaleina", Mikko, Kie ja Jonne von Hertzen kertovat kampanjan taustoista.

    "Kutsuimme tuntemiamme ja arvostamiamme taiteilijoita mukaan tempaukseen, jolla alamme kerätä varoja yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa suojellaksemme mahdollisimman suuren kaistaleen koskematonta, luonnonarvoiltaan merkittävää ja monipuolista metsää.”

    Kukin huutokaupan taiteilija on tehnyt taideteoksen levyn yhdestä kappaleesta. Työt huutokaupataan mahdollisimman monimuotoisen eteläsuomalaisen metsäalueen hankintaan ja suojeluun. Alueen nimeksi tulee Blue Forest.

    Taiteilijat mukana kampanjassa ovat Ville Tietäväinen, Samuli Heimonen, Heikki Willamo, Katariina Souri, Manuela Bosco, Jarmo Kukkonen, Milla Paloniemi, Sampsa Sarparanta, Rosa Liksom, Minna Pyykkö, Jaakko Mattila ja Markku Hakuri.

    ”On hienoa saada Von Hertzen Brothersin kaltaisia kulttuurivaikuttajia mukaan luonnonsuojeluun sekä herättelemään ihmisiä musiikin ja taiteen välityksellä suojelemaan metsiä,” iloitsee Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg.

    "Kampanjan varoilla pyritään hankkimaan mahdollisimman monimuotoinen kohde eteläisestä Suomesta. Olisi hienoa, jos alueella olisi vaihtelevaa metsää ja vaikka lampi tai lähde."

    Teokset huutokaupataan online-huutokaupalla, joka alkaa 13.3. Luonnonperintösäätion kampanja-alustalla ikimetsapuoti.fi.

    Lue myös

    Luontokartoituksen tulos: Valtio omistaa ja hakkaa samanlaisia metsiä, joita se ostaa suojeluun yksityisiltä

    Ympäristöjärjestöt vetoavat pääministeri Sanna Mariniin: "Päätös luonnonmetsien suojelusta tehtävä viipymättä"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle