• Video: Näin hirvi päätyy peijaiskeittoon – "Halusimme näyttää mitä kulisseissa tapahtuu"

    Jahtikuksa haastattelee tänään Petteri Ristonmaata.
    Hirvi riistakamerakuvassa.
    Hirvi riistakamerakuvassa. Kuva: Jussi Lautamäki
    Metsä
    9.6.201821:00
    Tanja Heikkinen

    Moni kuvaa metsästysvideoita YouTubeen sekä kaveriporukalle esitettäväksi. Petteri Ristonmaa on vienyt homman metsästysseuransa kanssa jo seuraavalle asteelle. Joka syksy valmistuu video hirvipeijaisia varten. Peijaisissa videon kautta näytetään hirven matka peijaissoppaan maanomistajille ja muille vieraille.

    "Palaute on ollut positiivista, haluttiin näyttää mitä siellä hirvenmetsästyksen kulisseissa tapahtuu. Ja jos herää vierailla kysyttävää, niin vastaillaan parhaamme mukaan siihen", Ristonmaa kertoo.

    Hirvivideoiden lisäksi Ristonmaan YouTube-kanava, H&R Channel, esittää muun muassa oman mäyräkoiran edesottamuksia peurojen ja kauriiden kanssa.

    "Yritän erottua sillä, että näytän muutakin kuin ampumista kanavalla. Metsästys on paljon muutakin, esimerkiksi riistanhoitoa", Ristonmaa summaa.

    Artikkelin aiheet
    metsästys
    hirvi
    YouTube
    hirvipeijaiset
    videotuotanto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle