• Helmi-vieraspetohanke sai jatkorahoituksen, mutta raju leikkuri iski tähänkin

    Suomen riistakeskus ja Metsähallitus ovat saaneet Helmi-vieraspetohankkeelle uudet rahoituspäätökset. Rahoitus mahdollistaa sen, että vieraspetopyynnit jatkuvat vähintään vuoden 2025 loppuun ja ehdollisena 2028 loppuun.
    Helmi-vieraspetohankkeessa pyritään poistamaan arvokkailta lintuvesiltä vieraspetoja, kuten supikoiria.
    Helmi-vieraspetohankkeessa pyritään poistamaan arvokkailta lintuvesiltä vieraspetoja, kuten supikoiria. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    9.11.202413:26
    Eija Vallinheimo

    Rahoitus ei kuitenkaan ole yhtä suurta kuin aiempina vuosina. Riistakeskus kertoo Metsästäjä-lehden uutisessa, että päästöt kohdistetaan Suomen riistakeskuksessa ja Metsähallituksessa työskentelevään henkilöstöön. Puolet täysipäiväistä henkilöstä jää pois hankkeesta ja jäljelle jääneistä henkilöistä kolme tulee työskentelemään Suomen riistakeskuksessa ja kaksi Metsähallituksessa.

    Helmi-vieraspetohankkeessa Metsähallitus ja Suomen riistakeskus ovat poistaneet vieraspetoja Suomen tärkeimmiltä lintuvesikohteilta.

    Jokaisella hoitokohteella säilyy jatkossakin vastuuhenkilö, joka seuraa ja tukee pyyntitoimintaa. Pyyntiryhmien osalta rahoitusleikkausten vaikutukset pyrittiin minimoimaan, jotta toiminta pysyy elinvoimaisena. Hankkeessa tullaan jatkossa myös ostamaan tukipalveluja yksityisiltä ammattilaisilta.

    Hanke on osa ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön Helmi-elinympäristöohjelmaa.

    Hanke alkoi toukokuussa 2021. Hanketta on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö. Myös Metsähallitus ja Suomen riistakeskus ovat tuoneet hankkeeseen omarahoitusta.

    Metsästäjä: Helmi-vieraspetohanke jatkuu

    Lisää aiheesta
    • Uhanalaisten vesilintujen pesintöjen suojaaminen minkiltä ja supikoiralta on tärkeää työtä.

      Erä | Vapaaehtoiset pyytäjät käyttivät vieraspetojen pyyntiin 50 000 työtuntia

    • Hetitappavat raudat ovat yleistyneet pienpetopyytäjän välineinä.

      Erä | Kymmenien tuhansien työtuntien ansiosta Helmi-lintuvesillä on nyt roimasti vähemmän veritöitä tekeviä vieraspetoja

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle