
Kotoisan tuoksuinen koivupuun savu purkautuu piipusta pakkasiltaan. Hellan lämmittäjä on kolarilainen Olli Jauhojärvi, 53. Miehen pääpirtti sijaitsee naapuripitäjässä, Kittilän Kallon kylällä.
”Ostin tämän Huhtalehdon tilakeskuksen ja 140 hehtaarin metsätilan vanhemmiltani. Haaveenani on rakentaa hirsitalo kotipaikan pihapiiriin.”
Metsäsijoittaja Olli Jauhojärvi on Lapin suurimpia metsänomistajia, jonka tavoitteena on tämänhetkisen 1 325 hehtaarin metsäomaisuuden kasvattaminen edelleen.
Vastaavan kokoisen tilan arvo lappilaisen metsän noin tuhannen euron keskihehtaarihinnalla on 1,3–1,4 miljoonaa euroa. Jauhojärven metsien puuston arvo on kuitenkin huomattavasti tätä korkeampi. Ostometsät on hoidettu kasvukuntoon, ja siksi arvo on noussut.
Jauhojärvi liikkuu metsässä 300 päivänä vuodessa: usein metsätöissä, toisinaan myös metsästämässä tai marjastamassa. Työtä riittää, joten hän on palkannut avukseen Metsähallituksen lomauttaman ammattimetsurin. Lähiaikojen taimikonhoitotarve on sata hehtaaria.
Sijoittaja tietää kokemuksesta, että metsätilan arvo voi parhaimmillaan kymmenkertaistua, kun metsää hoidetaan hyvin. Haaveet nopeista voitoista saa unohtaa. Metsäsijoittaminen on pitkäjänteistä työtä.
Mikäli Lappiin kaavaillut sellutehdashankkeet toteutuvat, Jauhojärvi uskoo, että Pohjois-Suomessa puun hinta nousee vääjäämättä.
”Puu lähtee metsästä vain rahalla, paitsi hakepuu, joka viedään nykyään melkein ilmaiseksi. Haketta ja kuitua tarvitaan jatkossa paljon enemmän kuin nyt. Pörssiyhtiöt joutuvat tinkimään tulostavoitteistaan, jos ne haluavat raaka-ainetta.”
Heräteostoksia Jauhojärvi ei tee vaan harkitsee jokaisen tilakaupan tarkasti. Palstan hinta, puuston määrä, sijainti ja kulkuyhteydet säätelevät ostohaluja.
Ennen tarjouksen tekemistä Jauhojärvi tutkii kohteet maastokäynneillä. Aikaa tähän voi kulua jopa kuukausia.
Tila-arviot hän kyseenalaistaa, koska usein puuston määrä on arvioitu yläkanttiin. Myös metsätalouskäyttöä rajoittavat suojelukohteet on voitu unohtaa, tai niistä ei ole tiedetty.
”Ostaja joutuu näkemään paljon vaivaa selvittääkseen, mitä on ostamassa.”
Kiinnostus herää, jos myyntiin tuleva palsta rajoittuu omiin tiluksiin tai sijaitsee kantatilan lähistöllä ja jos hinta on kohdallaan puuston määrään nähden.
”Teen tarjouksia, jotka pystyn perustelemaan.”
Usein tilakaupan kannattavuus ratkeaa jo ostohetkellä. Ylihintaa ei kannata maksaa.
”Jotkut sanovat, että olen asettanut metsälle liian kovat tuottovaatimukset. Mutta olen ostanut metsäni kovalla rahalla ja hoidan ne itse tuottavaan kuntoon.”
Uudet hankinnat rahoitetaan aiemmin ostettujen tilojen puuta myymällä tai pankkilainalla.
”Viime vuonna tein 3 000 kiintokuution edestä puukauppoja”, Jauhojärvi kertoo.
Pankin ja Jauhojärven välille on muodostunut luottamuksellinen suhde. Jauhojärvi kertoo kirstunvartijalle, minkälaisesta kohteesta on kysymys, ja lainarahat ovat järjestyneet.
”Isäkin sanoi aina, että kun haet pankista rahaa ja vakuutena on maata, laina kyllä järjestyy.”
Ensimmäisen metsätilansa Jauhojärvi hankki pankkilainan turvin 27 vuotta sitten. Kun tarjolle tuli yhden neljäsosan osuus hänen isoisänsä kotitilasta, joka sijaitsee Kallon naapurikylässä Kaukosessa, kaupat syntyivät nopeasti. Nyt mies omistaa samaisesta tilasta jo kolme osuutta.
Tämän jälkeen tiloja on ropissut miehen sijoituslaariin tasaiseen tahtiin. Tähän mennessä Jauhojärvi on ostanut 30 metsätilaa.
Usein kaupat ovat syntyneet kuolinpesien metsistä. Jotkut kyläläiset ovat tarjonneet metsiään nimenomaan Jauhojärvelle, koska he tietävät, että silloin ne pysyvät metsätalouden piirissä.
Verohallinnon toimet kummastuttavat Jauhojärveä. Mies hankki kahden hehtaarin metsäpalstan pesämunaksi lastenlapsiaan varten Kallon kylän liepeiltä, keskeltä ei mitään. Palstalle ei tule tietä, sähköä eikä vettä, ja sijainti on sellainen, ettei sinne rakenneta milloinkaan. Silti siitä pitää maksaa kiinteistöveroa.
”Kiinteistöverolasku tulee kerran vuodessa”, isäntä hämmästelee.
Verottajan kanssa on väännetty kättä myös kalustohankinnoista. Esimerkiksi pakettiauton käyttötarve on kyseenalaistettu, vaikka autoa tarvitaan tilan töissä ja metsäpalstoille liikkumisessa. Jauhojärven kaluston kokonaisarvo on yli 100 000 euroa.
”Joka vuosi tulee verottajalta kirjelmiä ja kyselyitä. Kun K-kauppiaana toimiessani hankin yritykselle kaksi pakettiautoa, kukaan ei kysellyt mitään.”
Yksi harmin aihe on Metsähallitus Metsätalous Oy:n tienkäyttömaksu, jota yhtiö perii yksityismetsänomistajien puunkuljetuksista valtion rakentamilla metsäteillä. Yli puolet Jauhojärven tiluksista sijaitsee valtion metsätiestön vaikutuspiirissä, joten tienkäyttömaksu iskee ison loven puukauppatileihin.
”Kun tiet tehtiin, silloiset isännät ja Metsähallitus sopivat siitä, että tiestöä saa käyttää vapaasti. Tämä lupaus on rikottu.”
Tunturikeskusten laajeneminen ja esimerkiksi autotestiradat ovat nostaneet metsämaan arvoa Lapissa. Metsästä raivatut tontit maksavat nykyään jopa miljoonia.
”Moni isäntä Levillä halusi vielä 1970-luvulla eroon kivikkoisesta vaaranrinteestä, koska se ei soveltunut metsätalouskäyttöön.”
Jauhojärvi arvioi, että maan arvo nousee jatkossa ja että arvokas alue laajenee yhä kauemmas tuntureista. Tästä on maanomistajille hyötyä.
Lapin matkailukeskukset ovat nostaneet myös polttopuun hintatasoa. Jauhojärvi toimittaa Yllästunturin juurella sijaitsevaan Äkäslompoloon koivuklapeja, joista maksetaan 30 euroa korkeampaa hintaa irtokuutiolle kuin esimerkiksi Rovaniemellä.
Jauhojärven metsissä kasvaa komeita koivikoita, joita mies jalostaa polttopuiksi 100–300 kiintokuution vuosivauhdilla. Apuna ovat traktori ja klapikone, ja työmies näkyy peiliin katsomalla.
”Yhtiöt tarjoavat pystykaupalla kiintokuutiosta koivua kympin. Klapien hinta on kuusinkertainen. Toki pitää ottaa huomioon myös tekokustannukset.”
Klapiurakka käynnistyy jo tammikuussa, jotta seuraavan syksyn toimitukseen tilattu tavara ehtii kuivua kevään ahavilla. Klapit säilyvät kuivina Huhtalehdon tilakeskuksen varastohallissa, olkoon kesä kuinka sateinen hyvänsä.
Olli Jauhojärven nuorempi tytär Inka Jauhojärvi, 20, opiskelee maaseutuammattiin Tervolassa. Toiveissa on, että tytär jatkaisi metsäomaisuuden hoitamista joko yksin tai yhdessä sisarensa Essi Jauhojärven, 26, kanssa.
Mikäli sukupolvenvaihdos ei syystä tai toisesta onnistu, vaihtoehtona on myynti joko kokonaisena tai osina. Tilan myyntihinta vaikuttaa metsätalouden kokonaiskannattavuuteen siinä missä ostohintakin.
Jauhojärvi tietää, että suuria tiloja on tarjolla harvoin ja että niille kyllä löytyy ostaja.
”Määräaloja on hankalampi myydä kuin kiinteistöjä. Määräalan irrottaminen on kallista.”
Metsäsijoittajien lisäksi Lapin metsätiloja ostavat etelän varakkaat metsästäjät, jotka ovat kyllästyneet hirvikärpästen puremiin.
”Se, joka hankkii tämänkokoisen tilan, voi valita, mihin metsästysseuraan liittyy. Moni seura haluaa nämä maat.”
Moottorikelkka kuuluu metsätilan kalustoon. Sillä on käyttöä talvella lähes päivittäin.
Ollin vinkit
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2017.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
