• Vuoden puuteollisuusyritysponnisti pihan perältä

    Metsä
    20.5.201316:00
    Suvi Jylhänlehto

    Puuteollisuusyrittäjät valitsi lahtelaisen Puusepänliike M. Ruhbergin vuoden puuteollisuusyritykseksi.

    Yritys työllistää kahdeksan puualan ammattilaista ja valmistaa puusepäntuotteita huonekalu-, keittiö-, laiva- ja rakennusteollisuudelle.

    Puuseppä Mikko Ruhberg aloitti liiketoimintansa 21-vuotiaana vanhempiensa piharakennuksessa. Vuosi oli 1983.

    Niistä ajoista yritys on vaihtanut toimitiloja suurempiin jo kolme kertaa. Nykyään yritys toimii Lahdessa 2 000 neliön hallissa.

    Ruhbergin tärkeimpiä tuotteita ovat nykyisin design-huonekalut, joita yritys ryhtyi valmistamaan viisi vuotta sitten.

    Toimitusjohtaja Ruhberg uskoo erikoistumiseen, laatuun ja massiivipuuhun.

    ”Käyttämästämme puusta iso osa on kotimaista puuta”, Ruhberg kertoo. Koivu on tärkein, sen jälkeen mänty.

    Ulkomailta tuodaan muun muassa tammea.

    Puuteollisuusyrittäjien toiminnanjohtaja Tapani Tuohiniemi kehuu Ruhbergin intohimoa puuhun ja tuotekehitykseen.

    Siitä esimerkkinä hän mainitsee Ruhbergin patentoiman puun liimaukseen liittyvän uudistuksen ja puurakenteen kääntymisen estävän keksinnön.

    Tuohiniemen mukaan Ruhberg on investoinut puualan tuotekehitykseen kokoonsa nähden merkittävästi.

    Yritys teki historiansa suurimman koneinvestoinnin tänä keväänä, mikä kielii uskosta valoisaan tulevaisuuteen.

    Vuoden puuteollisuusyritys valittiin nyt 15. kerran. Puuteollisuusyrittäjien mukaan valinnan perusteena on yrityksen hyvä taloudellinen menestys sekä näytöt puualan edelläkävijänä.

    Puusepänliike M. Ruhbergille kertyi viime vuonna liikevaihtoa 1,1 miljoonaa euroa.

    ”Ei kai me kaikkea olla tehty väärin, koska ollaan vielä hengissä”, Ruhberg kommentoi.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puuteollisuus
    puusepät
    Puusepänliike M. Ruhberg
    Lahden teollisuus
    puualan tuotekehitys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle