• Pienten metsäkoneiden tarjonta on laajempi kuin koskaan – Suomessa ne ovat metsänomistajien ja metsäpalveluyrittäjien käytössä

    Kevyiden metsäkoneiden markkinat ovat taas heränneet Suomessa. Niiden kehitys alkoi jo 1970-luvulla suurien metsäkoneiden aiheuttamien maastovaurioiden vuoksi. Nykyisin tarjontaa on runsaasti.
    Tilaajalle
    Karkeasti pieneksi metsäkoneeksi voidaan kutsua esimerkiksi kuormatraktoria, jonka kantavuus on alle 8 tonnia, tai harvesteria, jonka leveys on alle 2–2,3 metriä. Kyseisen kokoisia konemalleja valmistettiin jo 1970-luvun lopulla, kun ruotsalaisia valmistajia ilmestyi markkinoille.
    Karkeasti pieneksi metsäkoneeksi voidaan kutsua esimerkiksi kuormatraktoria, jonka kantavuus on alle 8 tonnia, tai harvesteria, jonka leveys on alle 2–2,3 metriä. Kyseisen kokoisia konemalleja valmistettiin jo 1970-luvun lopulla, kun ruotsalaisia valmistajia ilmestyi markkinoille. Kuva: Tommi Hakala
    Metsä|Metsäkoneet
    17.5.202515:00
    Tommi Hakala

    Kevyiden metsäkoneiden markkinat ovat taas heränneet Suomessa. Edellinen buumi oli 80–90-lukujen vaihteessa. Silloin 30 metrin ajouravälejä käytettäessä niillä pystyttiin suorittamaan ns. haamu-urahakkuuta, mihin keskiraskaat harvesterit eivät kyenneet.

    Nykyään suomalaisessa ja pohjoismaisessa puunkorjuussa on ajouraväleiksi vakiintunut 20 metriä, ja pienempien metsäkoneiden käyttötarpeet perustuvat haamu-urahakkuun sijaan pienempään kokonaispainoon. Samalla tavoitellaan vähäisempiä maastovaurioita.

    Markkinoilla olevia pienmetsäkoneita ovat suurimmessa kokoluokassa Sampo Rosenlew, Vimek ja Farma. Keskikokoisia ovat puolestaan Jarcrac, Terri ja Malwa. Pienempiä koneita on tarjolla puolestaan Logbulletilla, Alstorilla, Kranmanilla sekä Kineticillä.

    Markkinoilla on edelleen konemalleja, joiden ketteryys ja kapeus mahdollistavat haamu-urahakkuun ja sen myötä suurempien ajouravälien käytön harvennushakkuissa. Yksi sellainen on nykyinen Terri 3HW.
    Markkinoilla on edelleen konemalleja, joiden ketteryys ja kapeus mahdollistavat haamu-urahakkuun ja sen myötä suurempien ajouravälien käytön harvennushakkuissa. Yksi sellainen on nykyinen Terri 3HW. Kuva: Tommi Hakala

    Pienmetsäkoneet ovat Suomessa metsänomistajien ja metsäpalveluyrittäjien käytössä. Ne ovat vaihtoehtona traktori- ja mönkijäkalustolla tapahtuvaa puunkorjuulle, etenkin jos puunkorjuu halutaan suorittaa kapeilla ajourilla tai jopa ilman varsinaisia ajouria.

    Pienmetsäkoneet näkyvät nykyään parhaiten etenkin kaupunkimetsissä ja erikoishakkuissa, missä niiden etuina ovat ketteryys ja keveys. Koneet soveltuvat lisäksi monipuolisesti erilaisiin käyttötilanteisiin, minkä ansiosta ne ovat nostaneet suosiotaan juurikin metsäpalvelu- ja arboristiyrittäjien työkaluina.

    Pienempien koneiden käyttö mahdollistaa myös ajouraleveyden minimoinnin. Kuormatraktoreiden osalta haasteita ovat pitkät kuljetusmatkat ja pienet kuormakoot, jotka nostavat polttoainekustannuksia kuljetettua puutavarakuutioita kohden. Nämä asiat syövät pienten metsäkoneiden tehokkuutta, sillä puunkorjuun kulu on pienillä koneilla korkeampi ja sille tarvitaan maksaja.

    Pienet metsäkoneet mahdollistavat erilaiset korjuutavat, jolloin ajouraleveydet ja -välit voivat vaihdella huomattavasti. Metsäkoneiden koosta ja ajouraleveydestä keskustellaan usein: onko järkevää käyttää suuria metsäkoneita ja leveitä ajouria vai onko syytä käyttää pieniä metsäkoneita ja kapeita ajouria tiheämmässä?
    Pienet metsäkoneet mahdollistavat erilaiset korjuutavat, jolloin ajouraleveydet ja -välit voivat vaihdella huomattavasti. Metsäkoneiden koosta ja ajouraleveydestä keskustellaan usein: onko järkevää käyttää suuria metsäkoneita ja leveitä ajouria vai onko syytä käyttää pieniä metsäkoneita ja kapeita ajouria tiheämmässä? Kuva: Tommi Hakala

    Mutta miten saadaan koneet ja tarpeet kohtaamaan?

    Monet metsänomistajat haluaisivat harvennushakkuita suoritettavan pienemmillä koneilla ilman koneen hankintaa itselle. Metsänhoitoyhdistysten puunkorjuussa ja metsäyhtiöiden sopimusyrittäjillä on myös pienempiä harvestereita, jotka ovat lähes poikkeuksetta Sammon nelipyöräisiä koneita.

    Sampo-Rosenlewin Sampo HR 46X on useimmin suomalaisissa harvennusmetsissä tavattava pienempi metsäkone. Niitä käyttävät usein yhden koneen aliyrittäjät.
    Sampo-Rosenlewin Sampo HR 46X on useimmin suomalaisissa harvennusmetsissä tavattava pienempi metsäkone. Niitä käyttävät usein yhden koneen aliyrittäjät. Kuva: Tommi Hakala

    Puunkorjuumarkkinoilla on selvästi kysyntää pienillä koneilla tapahtuvalle puunkorjuulle. Suuremmat metsäyhtiöt tekevät tarjouksensa pääsääntöisesti keskiraskaalla yleiskonekalustolla suoritettuna. Tarjous on ensisijaisesti tehokkaimmalle korjuumenetelmälle. Mutta kuinka metsänomistaja voisi saada tarjouksen myös vaihtoehtoisella korjuutavalla toteutettuun korjuuseen?

    Tämä onkin yksi haaste pieniä metsäkoneiden käytön lisääntymiselle Suomessa. Koneiden hankinta ulkopuolisille urakoimiseen vaatii riittävän vuotuisen työmäärän, joka taas vaatii markkinointia. Osalle pienillä koneilla urakoiville riittää hyvin paikallisten puskaradioiden viestikanavat, joillekin taasen teiden varsien valmiit työmaat ovat käyntikortteja.

    Lue Koneviestin nettisivuilta pienmetsäkonetarjonnasta Suomessa sekä siitä, mitkä ovat valmistajien ja maahantuojien arviot koneiden potentiaalisista ostajaryhmistä!

    Sinua saattaa kiinnostaa myös:

    Pienmetsäkoneissa käytön tärkeimmät syyt ovat pienempi kokonaispaino ja vähäisemmät maastovauriot – markkinoilla olevat koneet ovat pieniä tai keskisuuria

    Onko markkinoilla vetoa Terrille ja muille pienmetsäkoneille? Sen päättävät metsänomistajat

    Malwan 560-malleissa on järeämpien metsäkoneiden ominaisuudet pienissä kuorissa – yhdistelmäkone soveltuu ajourattomalle harvennushakkuulle

    Kompakti Kranman 960 on valmistajansa kuormatraktorimalliston varustelluin malli – koneessa on suurempien koneiden ominaisuudet ja mukavuudet

    Artikkelin aiheet
    pienmetsäkoneet
    puunkorjuu
    metsätalous
    harvennushakkuu
    metsänomistajat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa