• Onnistuuko virkkaaminen vaellusoloissa, entä kuinka todennäköistä on kohdata toinen retkeilijä? Näitäkin asioita on selvitetty

    Vaativan Karhunhammas-kaukoretkimerkin suorittamiseen kuuluvalla vaelluksella voi Suomen Partiolaisten mukaan tutkia melkein mitä vaan luontoon, vaeltamiseen tai partioon liittyvää.
    Vaativan Karhunhammas-merkin suorittamiseen kuuluu pitkän vaelluksen lisäksi harrastetutkimuksen toteuttaminen. Kuvituskuva.
    Vaativan Karhunhammas-merkin suorittamiseen kuuluu pitkän vaelluksen lisäksi harrastetutkimuksen toteuttaminen. Kuvituskuva. Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Retkeily
    1.8.202611:00
    Henna Lääveri

    Tiesitkö, että partiolaiset tekevät myös tutkimusta?

    Partiotoiminnassa erilaiset tehtävät ja suoritukset kerryttävät partiomerkkejä. Vaativan Karhunhammas-kaukoretkimerkin suorittamiseen kuuluu pitkän vaelluksen lisäksi harrastetutkimuksen toteuttaminen. Sekä vaelluksesta että tutkimuksesta kirjoitetaan suunnitelma ja raportti.

    Haasteeseen tarttui muun muassa helsinkiläinen Kuutti Niku, joka on harrastanut partiota 15 vuotta Viikin Vesikot -lippukunnassa.

    Niku kertoo Suomen Partiolaiset ry:n tuoreessa tiedotteessa, että ajatus Karhunhampaan suorittamisesta syntyi jo sudenpentuna.

    Kuutin isän partiopaidassa roikkuvaa Karhunhammas-merkki herätti leirillä vanhempien partiolaisten keskuudessa ihailua.

    ”Siitä asti olen ajatellut, että sellainen pitäisi joskus itsekin suorittaa. Viime kesänä kaverini ehdotti, että lähtisimme tekemään Karhunhampaat yhdessä”, hän kertoo.

    Merkkisuoritukseen kuuluvalla vaelluksella voi Suomen Partiolaisten mukaan tutkia melkein mitä vaan luontoon, vaeltamiseen tai partioon liittyvää. Esimerkiksi vaeltamisen fysiologiset ja terveysvaikutukset, erilaiset luonnonilmiöt sekä retkeilijöiden vaikutus luontoon ovat suosittuja teemoja.

    Nikulla idean omasta tutkimusaiheesta toi hiljattain opinnoissa suoritettu todennäköisyyslaskennan ja tilastotieteen kurssi.

    ”Kurssista oli jäänyt halu kokeilla teoriaa käytännössä. Retkeilijöiden kohtaaminen vaikutti tähän sopivalta ja riittävän yksinkertaiselta tutkimuskohteelta.”

    Tiedotteen mukaan harrastetutkimuksia on tehty viime vuosina muun muassa erämaavaelluksen vaikutuksesta 2. tyypin diabeetikon verensokeriarvoihin, digitalisaation vaikutuksesta erävaellukseen ja jopa Isoäidinneliöiden virkkaamisesta vaellusolosuhteissa.

    Harrastetutkimuksia on tehty viime vuosina muun muassa erämaavaelluksen vaikutuksesta 2. tyypin diabeetikon verensokeriarvoihin, digitalisaation vaikutuksesta erävaellukseen ja jopa Isoäidinneliöiden virkkaamisesta vaellusolosuhteissa.

    15 vuotta partiota harrastanut Kuutti Niku tutki Karhunhammas-merkin suoritukseen kuuluvalla vaelluksella muiden retkeilijöiden kohtaamisen todennäköisyyttä.
    15 vuotta partiota harrastanut Kuutti Niku tutki Karhunhammas-merkin suoritukseen kuuluvalla vaelluksella muiden retkeilijöiden kohtaamisen todennäköisyyttä. Kuva: Suomen Partiolaiset

    Merkkisuositukseen kuuluvan vaelluksen Niku toteutti yhdessä kaverinsa kanssa Mäntyharju-Repovesi-reitillä sekä Repoveden kansallispuistossa Kymenlaaksossa. Kaksikko kirjasi viiden päivän vaelluksen aikana ylös jokaisen vastaan tulleen retkeilijän sekä kohtaamisten kellonajat.

    Vaelluksen jälkeen Niku sovitti keräämäänsä aineistoon erilaisia todennäköisyysjakaumia ja muodosti sopivimman mallin avulla funktion, joka kuvasi todennäköisyyttä kulkea tietty määrä tunteja kohtaamatta ketään.

    ”Suositussa kansallispuistossa se putosi 50 prosenttiin jo alle tunnissa, ja neljän tunnin jälkeen todennäköisyys oli enää alle viisi prosenttia”, Niku kertoo.

    Suosituissa retkikohteissa ei Nikun mukaan kannatakaan odottaa täydellistä yksinäisyyttä.

    ”Jos tavoitteena on ehdoton luonnonrauha, kannattaa suunnata merkittyjen reittien ulkopuolelle tai vaeltaa yöllä. Vaihtoehtoisesti on vain hyväksyttävä, että metsässäkin on nykyään ruuhkaa. Kaverin kanssa voi lyödä vaikka vaellusherkuista vetoa siitä, tuleeko joku seuraavan tunnin aikana vastaan.”

    Karhunhammas-merkin suorituksen puitteissa tehtyjä tutkimuksia viime vuosilta

    – Erämaavaelluksen vaikutus 2. tyypin diabeetikon verensokeriarvoihin

    – Kansalaistieteen tekeminen vaelluksella

    – Isoäidinneliöiden virkkaaminen vaellusolosuhteissa

    – Digitalisaation vaikutus erävaellukseen

    – Ruskan väripaletin tutkiminen luonnossa vaelluksen aikana

    – Hyttysten määrä Karhunkierroksella

    – Miten hyvin kanssavaeltajat tuntevat jokaisen oikeudet

    – llmaiskarttojen käytettävyys erämaavaelluksessa

    Lähde: Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Partiolaisten adventtikalenterimyynti on ollut käynnissä nyt kolmisen viikkoa. Ilmajoella kalentereita myymässä Jaakko Kurjenluoma, Kira Lamberg, Hilma Kurjenluoma ja Akseli Renkola. Lippukunta on Ilkan partiolaiset.

      Harrastukset | Partiolaisten kalenterin suosio sen kuin kasvaa, lippukuntien osuus tuloista viime vuonna 1,5 miljoonaa euroa

      Tilaajalle
    • Olli Lukanniemi Metsäkeskuksesta kertoi Hämeen yhteiskoulun 8D-luokan oppilaille metsäasioista vuonna 2017.

      Luontomatkailu | Yli 10 000 lasta ja nuorta luontoretkelle säätiöiden tuella

    • Retkeily ja vaeltaminen ovat jääneet Petri Salovaaran tärkeiksi harrastuksiksi vielä aikuisiälläkin.

      Lukijalta: Partio innosti opiskelemaan metsäalaa – retkillä huomioidaan, että metsä on myös elinkeino

    Artikkelin aiheet
    partio
    vaellus
    retkeily
    Karhunhammas-kaukoretkimerkki
    todennäköisyyslaskenta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Airamin termospullo täyttää 90-vuotta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen