Kainuussa koppelot alkavat saapua soitimelle – luontokuvaaja on vienyt telttakojunsa paikalleen jo hyvissä ajoin

Aloitin luontokuvaamisen juuri metson soitimelta. Ensimmäiset kuvat soivasta metsosta kuvasin vuonna 1981. Tällä soitimella metsot eivät kuitenkaan ole soineet vuoden 1992 jälkeen, jolloin alueella tehtiin hakkuu.

Metson soitimen tarkkailu alkaa lumijälkien lukemisella ja ulostekasojen etsimisellä yöpymispuiden alta. Käyn hiihtämässä yli kymmenellä soitimella, missä on parhaat kuvausmaisemat. Keskityn kuvaamaan niillä soitimilla, joissa on parhaat säpinät.

Soidinalue voi sijaita monenlaisissa maastoissa, joissa metsän peitteisyys on sopiva. Tyypillinen soidinmaisema on koilliseen viettävä mäntyvaltainen metsä tai räme. Usein alueen männyissä on nähtävissä metsojen ruokailu- eli hakomisjälkiä.

Soitimen tarkkailu onnistuu parhaiten helposti siirrettävästä telttakojusta, jonka sisälle kuuluu hyvin myös soitimen äänet. Kojuun mennään hyvissä ajoin illalla ennen metsojen saapumista, ettei soidin häiriinny.

Metsot nimittäin tulevat kukin omille reviireilleen myöhään illalla ja yön aikana ulostepötkylöitä kertyy melkoinen kasa. Aamulla soitimen loputtua soidinalue tyhjenee, kun metsot hajaantuvat kukin omille päiväreviireilleen.

Sopivalla kelillä hangen pinnalta löytyy siivenvetojälkiä, joista voi päätellä soitimen kukkojen lukumäärän. Joskus reviirien rajalta voi löytää myös tappelun tiimellyksessä irronneita höyheniä. Metson soidinreviiri on keskimäärin 1–3 hehtaaria.

Vien kojun paikalleen yleensä siinä vaiheessa, kun soidinkeskus on muodostunut. Silloin, kun jäljistä ei voi päätellä soidinkeskusta, joutuu kojun sijoittamaan sattumanvaraisesti alueelle.

Kojuvarustukseen kuuluvat hyvä makuualusta ja lämmin makuupussi, josta on mukava herätä soitimen ääniin. Kojusta poistutaan, kun metsot ovat lähteneet.

Kojussa täytyy olla äänettömästi ja välttää kameran nopeita liikkeitä. Silloin, kun soidinkeskuksessa on koppeloita ja muita metsoja, linnut kestävät vähän paremmin häiriöitä, koska keskittyvät enemmän soitimeen.

Koppeloita soidinalueella alkaa liikkua Kainuussa huhtikuun viimeisellä viikolla. Ne tarkkailevat ensin kukkoja puista ja niiden kotkottelu saa metsot tekemään kauas kuuluvia ilmahyppyjä.

Sen sijaan soidinääni ei kuulu kauas, tyynellä kelilläkin vain noin reilu sata metriä.

Soidinääni on kaksiosainen alkaen näppäilyllä ja päättyen hiontaan. Etelä-Suomen metsoilla on näppäilyn ja hionnan välissä vielä pullon korkin aukaisua muistuttava kulaus, mutta Suomussalmen metsoilta en kulausta ole kuullut.

Vapun seutuvilla koppelot laskeutuvat maahan valitsemansa kukon reviirille, johon muodostuu soidinkeskus. Silloin myös naapurireviirien kukot voivat tulla soidinkeskuksen tuntumaan. Soidin alkaa aikaisin aamuyön tunteina ja loppuu monesti jo auringonnousun aikoihin.

Valtakukko kerää useamman aamun ajan haaremia, jossa voi hyvinkin olla toistakymmentä koppeloa. Valtakukko parittelee kaikki koppelot yleensä muutaman aamun aikana. Muille kukoille jää pelkkä sivustakatsojan rooli.

Soidinalueella soidinkeskuksen liepeillä liikkuu myös vuoden ikäisiä poikametsoja ottamassa oppia. Poikametson tunnistaa pyrstön koosta, joka on noin kaksi kolmasosaa aikuisen pyrstöstä, sekä hennommasta nokasta.

Valtakukko ei niistä yleensä välitä, mutta jos poikametso innostuu nostamaan pyrstönsä soidinasentoon, kukko ajaa sen välittömästi kauemmas.

Paritellut koppelo lähtee pesimään ja palaa soitimeen seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Koppeloviikon jälkeen soidin laimenee ja metsot soivat enää pääasiassa puissa.

Kirjoittaja on suomussalmelainen erä- ja luontokuvaaja.