Linnun ikä määritellään siipeä ja sulkasatoa tarkastelemalla. Kuva: Johannes Wiehn
Rengastajan työpäivä alkaa ennen auringonnousua – yhden linnun käsittely kestää pari minuuttia
Ohto Oksanen rengastaa lintuja toukokuusta elokuun loppuun samassa paikassa aina auringonnousun alkaessa.Tilaajalle
Aamu sarastaa. Ohto Oksanen kahlaa kahluuhousuissa reiteen ulottuvien kirjavapillikkeiden seassa ja käy irrottamassa lintuverkosta kaksi pensastaskua, kolme ruokokerttusta ja pajusirkun, joka alkaa heilua pussissa, johon Oksanen sen sujauttaa.
Pitkospuut taipuvat askelten alla liejuun. Oksanen palaa niillä tasapainotellen lintupussit kädessä ja jättää ne roikkumaan puiseen telineeseen ennen kuin käy tarkistamassa perimmäiset verkot.
”Lintujen turhaa liikuttelua on vältettävä”, Oksanen sanoo kuljettaessaan kolmeen verkkoon lentäneet linnut toimistoonsa, patinoituneen pihakalusteryhmän ääreen pellon reunalle.
Jokaisesta linnusta selvitetään laji, sukupuoli, ikä, pituus, paino, rasva ja lihaskunto. Oksanen ottaa pussista ruokokerttusen käteensä.
”Plus yksi kalenterivuotinen. Lihas 3. Rasva 0. Hautumalaikku 4. Paino 10,4 grammaa”, Oksanen luettelee tutkiessaan ruokokerttusta.
Avustajana toimiva Arto Puikkonen kirjaa tiedot taulukkoon. Yhden linnun kanssa menee noin minuutti, ilman assistenttia menisi kaksi.
”Korjataan ikä”, Oksanen sanoo. ”Katsoin aluksi, että lintu on vanha, mutta höyhenpuku onkin tuore.”
Verkot samoissa paikoissa
Käynnissä on sisämaan seurantapyynti. Se on tarkoin vakioitu rengastusmuoto, jossa selvitetään lintukannan vuosittaista vaihtelua, poikastuottoa ja paikkauskollisten lintujen kuolevuutta.
Pyynti tapahtuu virittämällä sama määrä rengastusverkkoja samoille kohdille vuodesta toiseen. Pyyntipaikan saa päättää itse, mutta ympäristön pitäisi pysyä mahdollisimman samanlaisena. Siksi sopiva paikka on usein ruovikko tai pensaikko.
Sisämaan seurantapyyntiin kuuluu vuosittain kaksitoista 10–11 päivän jaksoa. Jokaisen jakson aikana on yksi rengastuspäivä.
”Päätös lähtemisestä tehdään sään mukaan joskus edellisenä iltana”, sanoo Puolustusvoimissa kapteenina työskentelevä Oksanen.
”Välillä olen pystynyt järjestelemään töitäni harrastuksen ehdoilla, mutta usein asia on toisinpäin.”
Oksasella ja Puikkosella on kuusitoista verkkoa. Kello on varttia yli seitsemän, ja aamun toinen keräyskierros pääsee pian alkamaan.
”Ensimmäisellä kierroksella saimme 36 lintua”, Puikkonen kertoo. ”Yhdessä verkossa oli kymmenen pajusirkkua, joskus koko parvi pyrähtää kiinni. Tänään on tullut enimmäkseen nuoria lintuja.”
Oksanen puhaltaa pikkulepinkäisen vatsahöyheniä sivuun, jotta saa määriteltyä linnun kunnon eli ihonalaisen rasvan määrän. Kuva: Johannes WiehnAikaisia herätyksiä
Rengastajien verkot ovat Orimattilan Artjärvellä, peltojen reunustamalla kosteikolla, jossa oli viime vuosisadan alkukymmeninä vielä järvi. Mesiangervo, osmankäämi ja järvikorte viihtyvät rehevässä maastossa.
Ravintoa kuhisee, ja runsaassa kasvillisuudessa on hyvä pysytellä piilossa. Kosteikosta on muodostunut sulkasatoisten rastaiden parantola.
”Rengastuksen jälkeen ne menevät heti maahan piiloon ja juoksentelevat kasvillisuuden suojissa. Eivät oikein luota lentokykyynsä, kun siipisulat ovat vasta kasvamassa tai puuttuvat”, Oksanen arvioi.
On heinäkuun toiseksi viimeisen viikon sunnuntai. Oksanen ja Puikkonen lähtivät matkaan aamukolmen maissa ja olivat paikalla kasaamassa verkkoja kello 3.45. Pystytys ajoitetaan niin, että verkot ovat valmiina auringon noustessa.
”Juhannuksena herätys oli kahden aikaan aamuyöstä. Silloin mietin, että eihän tässä ole järkeä, mutta verkoille päästyä ajatus muuttuu”, Oksanen sanoo ja asettelee kolopihdeillä alumiinirenkaan hernekertun jalkaan.
Oksanen sujauttaa linnun pää edellä läpinäkyvään punnituspussiin. Pohjassa on reikä, joten lintu pyrkii sitä kohti. Sitten vain ripustus vaakaan.
”Rastaille vaaka ei riitä, sillä maksimipunnitus on 50 grammaa.”
Harvinaisuuksia verkoissa
Suomessa vastaavia seurantapyyntipaikkoja on vähän yli 30. Jokainen rengastaja voi valita mielensä mukaan pyyntiin liittyvät vakioinnit, joita hän noudattaa vuodesta toiseen.
Kahdeksan maissa on pidettävä vähän taukoa. Puikkonen aukoo herneenpalkoja ja haukkaa patonkia. Oksanen hörppää puolentoista litran vissypullosta vettä.
Taivas avautuu, mutta onneksi hiljalleen.
”Kuumuus ei ole hyvä, sillä silloin linnut laiskistuvat. Lisäksi valo saa verkon näkyviin”, Puikkonen kertoo.
Keväällä, rengastuskauden alkaessa, maisema on erilainen, karumpi. Puut ja pensaat ovat lehdettömiä.
”Silloin on viileää, joten on tärkeää, etteivät linnut ole kauaa verkossa”, Oksanen sanoo.
Tänään ensimmäisellä kierroksella saatiin kiinni seitsemän eri lajia: räkättirastas, mustarastas, punakylkirastas, pajulintu, pajusirkku, ruokokerttunen ja pensaskerttu. Kolme viimeksi mainittua ovat myös kolme yleisintä verkkoon lentävää lintua Artjärvellä.
Vuosien varrelta on tullut sellaisiakin harvinaisuuksia kuin sitruunavästäräkki, pikkukultarinta ja kirjokerttu, joka on sisämaassa harvinainen lintulaji.
”Olemme rengastaneet täällä 55 eri lajia. Verkossa on ollut jopa käpytikka ja töyhtötiainen, joita tapaa harvoin rantapusikoista. Päijät-Hämeen kaikki kirjokertut on saatu täältä.”
Ylivoimainen enemmistö linnuista ei tule koskaan uudestaan verkkoon. Joskus sama lintu tulee pari kertaa saman päivänä aikana. Toista visiittiä ei enää tilastoida.
Rasvaton Pasi
Oksasen harrastus alkoi vuonna 1995. Silloin hän kirjasi peruskouluikäisenä ensimmäiset havainnot parin kaverinsa kanssa.
”Aloin kulkea Arton assarina 90-luvun lopulla”, Oksanen muistelee kävellessään upottavassa maastossa kohti seuraavia verkkoja.
Nyt on toisinpäin. Oppipojasta on tullut rengastaja ja 33 vuotta rengastanut oppi-isä avustaa. Oksanen sai rengastusluvan vuonna 2006.
Rengastajien palattua toimistoonsa metsäkirvinen lentää yli. Oksanen kiinnittää rengastusvitjat hakaneulalla RUK 220 -kurssin verkkatakkiin ja aloittaa taas työn.
”Pasi on menettänyt puolet pyrstöstä ja kasvattaa uusia”, Oksanen sanoo tarkistaessaan pajusirkkua. Pasi on miesten lempinimi sille. ”Viime vuonna saimme viisi vuotta sitten rengastetun Pasin.”
Oksanen pitää Pasia kämmenellään ja puhaltaa linnun vatsaa, jotta höyhenet siirtyvät sivuun.
”Rasva nolla”, hän arvioi silmämääräisesti. Rasvalle on 9-portainen asteikko, ja sen määrä tutkitaan hankaluun kuopasta ja alavatsasta.
On tyypillistä, että heinäkuussa rasvaa on vähän, mutta kun lintu alkaa kerätä ravintoa muuttoa varten, rasvaa kerääntyy lisää.
Ohto Oksanen (oik.) ja Arto Puikkonen ovat osallistuneet sisämaan seurantapyyntiin kymmenen vuoden ajan. Kuva: Johannes WiehnVeikkausvoittaja
”Nyt lintuja on muuten 46”, Puikkonen sanoo ja hymyilee tarkasteltuaan tilastojaan. Hän voitti juuri jäätelön paluumatkalla, sillä veikkasi lintujen määrän tarkemmin. ”Kuin tikkarin lapselta veisi.”
Menossa on sisämaan seurantapyynnin seitsemäs jakso. Tänä kesänä verkoissa on ollut huonoimmillaan 20 ja parhaimmillaan 88 lintua.
”Ei varmaan ennätystä tule, mutta aika paljon näyttää lintuja olevan”, Oksanen sanoo ja lähtee kiertämään seuraaville verkoille. ”Kesällä verkkoihin tulee enemmän lintuja kuin keväällä, sillä myös tämänvuotiset poikaset ovat liikkeellä.”
Kullakin verkolla on nimi. Ison raidan vieressä oleva verkko on Henna Raita entisen alppihiihtäjän mukaan. Verkossa nimeltä Kike Elomaa oli ensimmäinen kirjokerttu eli kike. Antti Rinne -verkko sai nimensä siitä, että se on rinteessä. ”Seuraavan verkon nimi on Wilma. Tulee seiväshyppääjä Wilma Murrosta. Tolpat ovat siinä niin korkeat”, Puikkonen kertoo edetessään pusikossa.
Verkkoon on lentänyt hernekerttu. Se on hyönteissyöjä ja helposti irrotettava. Se ei räpiköi verkossa eikä pussissa.
”Sinitiainen ja talitiainen ovat välillä hankalia”, Oksanen paljastaa.
Puikkonen ihastelee pellon ja kosteikon rajamailla kasvavaa tuomea. Nokkavarpunen syö sen marjoja, mutta sitä ei ole saatu vielä verkkoon. Liro, kahlaaja, lentää yli.
Teurastaja hyppysissä
Nastolassa asuvalla Oksasella on kolme lasta, joista vanhin on 10-vuotias ja nuorin 5-vuotias. Joskus hekin ovat olleet mukana rengastushommissa, päästämässä lintuja vapauteen.
”Harrastukseni vaatii vaimolta kestokykyä. Toisaalta olen kotona yleensä puolen päivän maissa”, sanoo Oksanen, joka kuuluu valtakunnalliseen, viisijäseniseen Rengastajatoimikuntaan.
Yhdessä kierroksen viimeisistä verkoista on pikkulepinkäinen, Lanius collurio. Lanius tarkoittaa teurastajaa, ja siksi lintua myös kutsutaan. Se saalistaa selkärangattomien lisäksi nisäkkäitä, linnunpoikasia ja matelijoita ja varastoi uhrinsa oksankärkiin ja piikkeihin
Vaikka lintu onkin melko pieni, sillä on mahtava koukkunokka. Oksanen saa tehtyä rengastuksen ilman että veri roiskuu kädestä.
”Mikä on muuten biomassaltaan yleisin lintu Suomessa nykyään?” Oksanen arvuuttelee ja asettelee lippistään istuessaan avarassa toimistossaan peltolakeuden ja kosteikon rajamailla.
Siis laji, jota on kilomääräisesti eniten luonnossa. Oksanen on lukenut, että se olisi metso.
”Ukkometso painaa viisi kiloa, koppelo toki vähemmän. Pohjoisessa metsoja on yllättävän paljon.”
Oksanen virnistää nähdessään, kuinka neljä tikliä suorittaa ylilennon.
”Tervetuloa verkkoon.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/19.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
