• Ilmastolaki ei vaikuta maanomistajien oikeuksiin

    Valmisteilla olevaan ilmastolakiin ei esitetä maanomistajiin kohdistuvia pakkokeinoja.
    Metsä|Ilmastonmuutos
    27.8.202208:00
    Lukijalta
    Leena Ylä-Mononen

    MTK-Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio otti mielipidekirjoituksessaan (Maaseudun Tulevaisuus 16.8.2022) kantaa valmisteltavana olevaan esitykseen ilmastolain muuttamisesta. Kallio esitti, että esitys uhkaa maanomistajien oikeuksia ja että ympäristöministeriö hakee pakkokeinoja, joilla ohitettaisiin maanomistajien oikeudet.

    Ilmastolain muuttamista koskevalla esityksellä asetettaisiin kunnille uusi velvoite laatia ilmastosuunnitelma. Kuntien tulisi laatia taikka päivittää ilmastosuunnitelma kerran valtuustokaudessa ja seurata sen toteutumista.

    Uudistus kohdistuu kuntiin, eikä laki asettaisi velvoitteita esimerkiksi yksityisille maanomistajille. On valitettavaa, että on syntynyt väärinkäsitys, että esityksellä haluttaisiin puuttua maanomistajien oikeuksiin. Vastoin Kallion käsitystä maanomistajiin kohdistuvia pakkokeinoja ei esitetä lisättäväksi ilmastolakiin.

    Esitysluonnoksen mukaan kunta voisi halutessaan sisällyttää suunnitelmaansa nieluja koskevia tavoitteita ja/tai toimia.

    Esitysluonnoksen perusteluissa tunnistetaan, että kunta käytännössä voisi vaikuttaa nieluihin lähinnä omassa omistuksessa olevien metsien ja muiden maa-alueiden kautta, esimerkiksi vaikuttamalla siihen, miten ja millä aikavälillä toteutetaan hakkuita kunnan metsissä. Kunta ei sen sijaan voisi kohdistaa toimia yksityisen metsänomistajan maalle.

    Kallio ilmaisi myös huolensa muutoksenhakumahdollisuuden puuttumisesta. Muutoksenhausta säädetään kuntien ilmastosuunnitelmien osalta kuntalaissa. Näin ollen asianosainen ja kunnan jäsen voisi hakea muutosta kunnan ilmastosuunnitelmaa koskevaan päätökseen kuntalain mukaisella kunnallisvalituksella.

    Monet kunnat laativat jo nykyisellään omia ilmastosuunnitelmia. Esityksen keskeinen tavoite on vauhdittaa ilmastotyötä sellaisissa kunnissa, joissa työ ei vielä ole käynnistynyt tai edennyt pitkälle. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2022.

    Leena Ylä-Mononen

    ylijohtaja

    ympäristöministeriö

    Lue myös:

    Ilmastolaki uhkaa yksityistä maanomistusta – luonnoksesta voi päätellä, että ympäristöministeriö hakee pakkokeinoja, joilla ohitettaisiin maanomistajien oikeudet

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire