• Mestarihalonhakkaaja Moilanen kuntoutti jalan metsässä

    Halonhakkuun naisten Euroopan mestari Terttu Moilanen ei päässyt jalkaleikkauksen jälkeen kuntoutukseen, koska oli lääkärin mielestä liian hyväkuntoinen. Vaalan oma teräsmummo kuntoutti jalan metsätöillä.
    Terttu Moilanen voitti halonhakkuun Euroopan mestaruuden vuonna 1999. Billnäsin kirves pysyy edelleen tiukasti kädessä.
    Terttu Moilanen voitti halonhakkuun Euroopan mestaruuden vuonna 1999. Billnäsin kirves pysyy edelleen tiukasti kädessä. Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    17.2.201516:59
    MT toimitus

    Isku on salamannopea ja napakka. Pölli halkeaa keskeltä kahtia.

    ”Poikani sanoi, että se on harjoittelun tulosta, kun kummassakin puoliskossa on sydänpuuta”, 75-vuotias Terttu Moilanen toteaa.

    Moilanen on metsätalousyrittäjä, Metsänainen-kurssin äiti ja jonkin sortin julkkis Kainuussa. Hän on esimerkillään innostanut lukuisia naisia hoitamaan metsiä ja käymään sahauskursseja.

    Halonhakkuu on Moilaselle paitsi välttämättömyys 90-vuotiaan talon lämmittämiseksi myös rakas harrastus ja kuntoutusmuoto.

    Viime kesänä hänen säärtään operoitiin sairaalassa. Leikkauksen jälkeen lääkäri ei kirjoittanut lähetettä kuntoutukseen, koska Moilanen oli lääkärin mielestä siihen liian hyväkuntoinen. Moilanen kuntoutti jalkaansa omatoimisesti kotipihallaan polttopuita kantaen ja osallistui metsätaitokisoihin kainalosauvojen kanssa.

    ”Meinaa ikä tehdä tehtävänsä, kun alkaa näitä vaivoja tulla”, Moilanen huokaa. Sydämessäkin läppä vuotaa ja rytmihäiriöitä esiintyy. Sydän kuitenkin tykkää, että sitä vähän rasitetaan.

    ”Kerran iski rytmihäiriö ja mietin, pitäisikö mennä lääkäriin. Hakkasin kuitenkin vähän halkoja, ja rytmi palautui.”

    Hakkuut Moilanen teettää urakoitsijoilla, mutta raivaussahaa hän laulattaa itse jälkikasvunsa kanssa.

    ”Sydänlääkäri sanoi, että saat sinä sahata. Yhden tankillisen päivässä.”

    Artikkelin aiheet
    Terttu Moilanen
    halonhakkuu
    metsätyöt
    Vaala
    kuntoutus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle