• Hirsikoulu tuo helpotusta sisäilmaongelmiin

    Pudasjärvi kyllästyi sisäilmaongelmiin ja päätti rakentaa 800 oppilaan koulun hirrestä. Uudesta koulukampuksesta tulee tiettävästi maailman suurin hirsirakenteinen rakennus.
    Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    15.11.201415:00
    MT toimitus

    PUDASJÄRVI (MT)

    Vaaleat mäntyhirret nousevat parhaillaan perustuksille Pudasjärven keskustan tuntumassa. Kouluun on tulossa tilat 800 oppilaalle. He pääsevät uuteen opinahjoonsa elokuussa 2016.

    Pudasjärvellä pääkonttoriaan pitävä Kontiotuote toimittaa ja asentaa rakennukseen yli 28 kilometriä hirttä. Se on noin 2 100 kuutiometriä.

    ”Jotta saadaan 2 100 kuutiota lamellihirttä, tarvitaan 8 300 kuutiota pyöreää puuta. Kaikki tuo raaka-aine on ostettu lähialueen metsistä ja jalostettu Pudasjärvellä”, Kontiotuotteen toimitusjohtaja Jalo Poijula kertoo.

    Pääurakoitsijana toimii rakennusyhtiö Lemminkäinen.

    Eroon sisäilmaongelmista

    Tärkein syy, miksi Pudasjärven kaupunki halusi hirsikoulun oli sisäilmaongelmat, joista on kärsitty 1970- ja 1980-luvuilla rakennetuissa kiinteistöissä.

    Aivan mutkitta uutta koulua ei päästy rakentamaan. Alkuvaiheessa valitukset viivyttivät hankkeen käynnistymistä.

    ”Kaavasta ja rakennusluvasta tehdyt valitukset on kaikki hylätty hallinto-oikeudessa ja päätökset ovat saaneet lainvoiman”, kaupunginjohtaja Tomi Timonen kertoo.

    Lemminkäinen rakentaa Pudasjärven hirsikoulun elinkaarimallilla. Rakennuksen suunnittelun ja toteutuksen lisäksi rakennuksen hoito, ylläpito, käyttäjäpalvelut sekä palvelusopimuksen aikaiset perusparannusinvestoinnit ovat Lemminkäisen vastuulla 25 vuoden palvelujakson ajan.

    Hirsikoulun rakentaminen suunnitteluineen maksaa Lemminkäisen mukaan hieman alle 23 miljoonaa euroa.

    Artikkelin aiheet
    hirsirakentaminen
    sisäilmaongelmat
    Pudasjärvi
    koulu
    rakennushanke
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio