• Puusta rakentaminen halpeni kesällä, vaikka muiden materiaalien hinnat nousivat

    Rakentamisen aloitusten määrä kääntyi vuoden alkupuoliskolla laskuun.
    Puurakenteiden hinnat laskivat heinäkuussa kolme prosenttia.
    Puurakenteiden hinnat laskivat heinäkuussa kolme prosenttia.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Rakentaminen
    26.9.202212:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Rakennusmateriaalien kustannukset nousivat heinäkuussa noin 13 prosentilla. Puurakenteiden hinta kääntyi sen sijaan kuitenkin laskuun, ja hinnat laskivat kolmella prosentilla, tiedottaa edunvalvontajärjestö Puutuoteteollisuus ry.

    Rakentamisen lupamäärä laski huhti–kesäkuussa neljänneksellä. Pientalojen lupamäärä laski yli 20 prosenttia. Muissa rakennustyypeissä lupien lasku oli yli 30 prosenttia. Kerrostalojen lupamäärässä ei tapahtunut muutosta.

    Puukerrostalojen lupamäärä palautui vuoden toisella neljänneksellä tavanomaiselle tasolle. Niiden osuus rakennusluvista on nyt noin neljä prosenttia ja aloituksista noin viisi prosenttia.

    Puutuoteollisuus ry:n mukaan osuus on pysynyt viime vuosina vakiintuneella tasolla markkinoiden voimakkaasta vuosittaisesta vaihtelusta huolimatta.

    Talous kasvoi toisella vuosineljänneksellä vahvasti. Yksityinen kulutus ja rakentaminen lisääntyivät jopa neljällä prosentilla.

    Rakennusalan asiantuntijayrityksen Forecon mukaan asuntojen myyntiajat ovat kuitenkin pidentyneet, ja ostoaikomukset jatkavat laskuaan.

    Myymättömien valmiiden asuntojen varasto on säilynyt kuitenkin pienenä.

    Erityisesti uusien asuntojen kauppa on laskenut. Kaikkiaan asuntokauppa on supistunut alkuvuonna noin viidenneksellä.

    Myös rakentamisen aloitusten määrä on kääntynyt laskuun. Kerrostalojen aloitusten määrä laski viidenneksen, pientalojen aloitusten 17 prosenttia ja muiden rakennustyyppien aloitusten viisi prosenttia.

    Tonttikauppojen määrä on laskenut viime vuoden ennätyksestä, mutta määrä on Foreconin mukaan yhä hyvällä tasolla.

    Puun osuus vapaa-ajan rakennusten julkisivumateriaaleista on pienentytyt yli neljänneksellä viime vuodesta.

    Puiset julkisivut ovat silti yhä markkinajohtajia omakotitaloissa, paritaloissa, rivitaloissa ja vapaa-ajan rakennuksissa.

    Kerrostaloissa puujulkisivujen markkinaosuus on noin seitsemän prosenttia ja opetusrakennuksissa noin 40 prosenttia.

    Rakentaminen keskittyy tällä hetkellä vahvasti etelään. Vuoden alkupuoliskolla aloitetuista asunnoista liki puolet sijaitsee Uudellamaalla, 15 prosenttia Pirkanmaalla ja 10 prosenttia Varsinais-Suomessa.

    Lisää aiheesta
    • Rakentaminen | Puukerrostaloasuntojen määrä kasvussa – ”Erityisesti kasvukeskukset näyttävät heränneen puun käytön lisäämiseen rakentamisessa”

    • Sahatavaran keskimääräinen hinta oli heinäkuussa Keski-Euroopassa enää hieman viime vuoden alimpien tasojen yläpuolella.

      Metsäteollisuus | Sahatavaran hinnat putoavat Keski-Euroopassa – Timber-online: ”Toistaiseksi tilauskirjat ovat täynnä”

      Tilaajalle
    • Lehtomäen päiväkoti Kouvolassa on lähivuosina valmistuneita puisia julkisia rakennuksia.

      Rakentaminen | Puu loikkasi ylivoimaisesti suosituimmaksi materiaaliksi julkisissa kokoontumistiloissa – myös puisten pientalojen rakentaminen lisääntyi

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    rakennusmateriaalien hinnat
    asuntorakentaminen
    Puutuoteteollisuus ry
    rakennuslupien määrä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein