• Raute aloittaa muutosneuvottelut – 400 työntekijää Suomessa lomautusuhan alla

    Raute aloittaa muutosneuvottelut mahdollisista tilapäisistä ja toistaiseksi voimassa olevista lomautuksista.
    Muutosneuvottelujen piiriin kuuluu yhteensä noin 400 työntekijää.
    Muutosneuvottelujen piiriin kuuluu yhteensä noin 400 työntekijää. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    30.10.202508:55
    Suvi Jylhänlehto

    Puutuoteteollisuudelle teknologiaa toimittava Raute aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat mahdollisia tilapäisistä ja toistaiseksi voimassa olevia lomautuksia kaikissa yhtiön toimipaikoissa Suomessa. Neuvottelut koskevat Wood Processing- ja Analyzers-liiketoimintayksiköitä sekä Services-liiketoimintayksikön asennustiimiä.

    Rauten taloudellinen kehitys on pysynyt vahvana aiemman tilauskertymän ja onnistuneen operatiivisen toiminnan ansiosta, yhtiö kertoo tiedotteessa.

    ”Vaikka uudet tilaukset vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä olivat kohtuullisella tasolla, markkinoiden jatkunut epävarmuus on johtanut hitaaseen tilauskertymään vuoden alusta ja siten vähentyneeseen työmäärään”, tiedotteessa todetaan.

    Neuvottelujen piiriin kuuluu yhteensä noin 400 työntekijää. Mahdolliset lomautukset ajoittuisivat vuoden 2026 ajalle.

    Lisää aiheesta
    • Rauten kannattavuus parani alkuvuoden aikana.

      Metsäteollisuus | Raute onnistui tehostamisessa, mutta tilauksia kertyi vähän

    • Rauten teknologiaa käytetään esimerkiksi UPM:n Pelloksen vaneritehtaalla Ristiinassa.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuuden teknologiavalmistaja Raute varautuu lomautuksiin

    • Rauten liikevaihto ja tulos paranivat merkittävästi vuotta aiempaan verrattuna.

      Metsäteollisuus | Raute paransi tulostaan ja liikevaihtoaan alkuvuonna merkittävästi vahvan tilauskantansa ansiosta

    Artikkelin aiheet
    Raute
    muutosneuvottelut
    lomautukset
    puutuoteteollisuus
    työelämä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa