• Mistä niitä marjoja oikein löytyy? Marjasatoennusteet tarkentuvat tulevaisuudessa

    Luonnonvarakeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyö tarkentaa marjasatoennusteita.
    Marjasato on kiinni kasvukauden säästä ja pölytyksen onnistumisesta.
    Marjasato on kiinni kasvukauden säästä ja pölytyksen onnistumisesta. Kuva: Aune Sinkkonen
    Metsä|Keräily
    2.6.202211:05
    Jarmo Palokallio

    Marjasadon onnistuminen on monesta kiinni. Jatkossa marjastajille on tarjolla entistä tarkemmat marjasatoennusteet, kun Luonnonvarakeskus (Luke) ja Ilmatieteen laitos tiivistävät yhteistyötään.

    Metsämarjojen satonäkymät ovat säiden ohella tärkeä kesäinen puheenaihe. Näiden välillä onkin kiinteä yhteys, sillä kasvukauden aikaiset sääolot ovat keskeinen tekijä antoisalle marjavuodelle tai marjakadolle.

    ”Marjasatoihin vaikuttavat säätekijät tunnetaan aika hyvin. Nyt meillä on Luken marjasatoseurannan ja Ilmatieteen laitoksen sääseurannan ansiosta käytössämme laajat aineistot marjasatomallien pohjaksi”, kertoo Luken erikoistutkija Rainer Peltola.

    ”Marjasatoennusteista saadaan konkreettiset satokartat aineistoja yhdistämällä. Parhaimmillaan voidaan päästä jopa yhden neliökilometrin tarkkuuksiin”, jatkaa meteorologi Tuomo Bergman Ilmatieteen laitokselta.

    Tutkijat myöntävät, että saapastyötäkin tarvitaan, ennen kuin marjaennusteet ovat valmiita.

    ”Mallien toimivuus pitää tarkistaa, eikä siihen ole mitään muuta keinoa kuin vetää kumisaappaat jalkaan ja mennä metsään tutkimaan tilannetta”, Peltola toteaa.

    Hankkeen maastotöitä tekee kaksi biologisten tieteiden opiskelijaa, jotka työskentelevät Savon, Kainuun ja Lapin alueilla. He raportoivat marjasatotilanteesta paitsi Luken ja Ilmatieteen laitoksen tutkijoille, myös suurelle yleisölle sosiaalisen median kanavien kautta.

    Edellä mainittujen alueiden satonäkymistä kiinnostuneiden kannattaakin seurata Luken Instagram-tiliä.

    Myös Luken ja Suomen 4H:n välinen marjasatoseurannan yhteistyö jatkuu edellisten vuosien tavoin. Näitä havaintoja voi kuka hyvänsä tutkia osoitteessa marjahavainnot.fi.

    MARJASÄÄ-hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Lapin, Pohjois- Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois- Karjalan ELY-keskukset.

    Lue myös:

    Pölyttäjät suosivat metsäautoteiden reunavyöhykkeitä

    Artikkelin aiheet
    marjasato
    Luonnonvarakeskus
    Ilmatieteen laitos
    marjasatoennuste
    MARJASÄÄ-hanke
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Janne Riikanen on koneharrastaja, jolla on kokoelmassaan lähes kaikkien Suomessa myytyjen maansiirtokoneiden käyttöohjeen, varaosakirjan tai korjaamokäsikirjan.

    Koneviesti | Raskaan sarjan keräilijällä Janne Riikasella hyllymetreittäin konekirjallisuutta

    Tilaajalle
  • Matti Kivistö on kerännyt moottorisahoja pian 50 vuotta. Hänen käsissään on uimurikaasuttimella varustettu saksalainen Dolmar CP -saha, joka painaa 14 kiloa. Mallia valmistettiin vuosina 1953–61.

    Koneviesti | Aarre: 500 moottorisahan mies - Matti Kivistö kerää moottorisahoja ja ostaa vuosittain 10–20 sahaa

  • Ollilla on hallussaan kaikki Valmetin punaiset mallit Valmet 15:stä 565:een. Mieluisin on parannettu ”Piikkilangankiristäjä” eli Valmet 20, joka oli myös ensimmäinen hänen ajamansa 4-pyöräinen moottoriajoneuvo.

    Koneviesti | Merkkimiehiä, osa 9: Valmet-Olli

    Tilaajalle