• Isomäki: Biotalous voisi olla Euroopan viimeinen iso mahdollisuus

    ”Suomesta ja muista Euroopan maista on tulossa – ja osittain jo tullut – eräänlaisia kehitysmaita suhteessa Kiinaan ja Aasian muihin nouseviin mahteihin”, kirjoittaa Risto Isomäki Aarteen kolumnissa.
    ”Jos Suomi ja Ruotsi jäävät istumaan käsiensä päälle, brasilialaiset toteuttavat biotalouden suuren vallankumouksen ilman meitä. Sunilan tehtaan sulkeminen on askel täsmälleen väärään suuntaan”, kirjoittaa Risto Isomäki.
    ”Jos Suomi ja Ruotsi jäävät istumaan käsiensä päälle, brasilialaiset toteuttavat biotalouden suuren vallankumouksen ilman meitä. Sunilan tehtaan sulkeminen on askel täsmälleen väärään suuntaan”, kirjoittaa Risto Isomäki. Kuva: Marja Seppälä
    Metsä|Metsäteollisuus
    27.9.202309:00
    Kolumni
    Risto Isomäki

    Vielä 80-luvulla Suomeen tuotiin Kiinasta lähinnä halpoja ja melko huonolaatuisia vaatteita ja työkaluja. Sittemmin Kiina, Etelä-Korea, Japani ja muut Aasian maat ovat kuitenkin siirtyneet teknologisten ravintoketjujen huipulle lähes kaikilla strategisesti tärkeimmillä aloilla.

    Kiinalaisilla on nykyään maailman suurimmat tuulimyllyt (18 megawattia). Kiinan johtoasema aurinkoenergian alalla on murskaava. Muita aloja, joilla Aasian maat ovat nousseet kehityksen kärkeen, ovat esimerkiksi lääketieteellinen bioteknologia, sähkön siirtolinjat, lämpöpumput, sähköautot, akut, superkondensaattorit ja useimmat uudet materiaaliteknologiat. Valta on vaihtumassa myös tietoteknologian alalla.

    Toisin sanoen Suomesta ja muista Euroopan maista on tulossa – ja osittain jo tullut – eräänlaisia kehitysmaita suhteessa Kiinaan ja Aasian muihin nouseviin mahteihin. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen julkaisemassa reportaasissa huomautettiin, että 20 vuotta sitten Suomi vei Kiinaan teollisuustuotteita ja toi raaka-aineita, kun taas nykyään Suomi vie Kiinaan pääsääntöisesti raaka-aineita ja tuo huipputeknologiaa.

    Mistä osien nopea vaihtuminen johtuu? Kyse on ennen kaikkea länsimaiden järkähtämättömästä lapsenuskosta siihen, että talous toimii tehokkaimmin silloin, kun valtion rooli on mahdollisimman pieni.

    Ongelman ydin koostuu kahdesta Euroopan unionin perussopimuksien valuviasta eli teollistamispolitiikan kiellosta ja euroalueen rahapolitiikasta. Lukuisat taloustieteen nobelistit ovat kritisoineet kumpaakin valintaa kovin sanoin. Oikeistopopulististen puolueiden nousu on kuitenkin tehnyt asiallisen keskustelun ongelmasta mahdottomaksi, sillä se on saanut muut puolueet ryhmäytymään Euroopan unionia sokeasti puolustavaksi linnoitukseksi.

    Teollistamispolitiikan kiellon vuoksi EU-maiden valtiot eivät saa sijoittaa uusiin yrityksiin kuin maksimissaan 15 miljoonaa euroa ja korkeintaan 50 prosenttia pääomasta. Kun Kiina päättää, että jonkin teollisuudenalan johtoasemien valtaaminen on tärkeää, valtio investoi silmää räpäyttämättä 100 miljardia tai enemmän. Eli sen verran kuin tarvitaan. Lähestymistapa on pragmaattinen eikä ideo­loginen ja dogmaattinen niin kuin länsimailla.

    Euroalueen maat eivät saa enää edes tuottaa omaa rahaansa keskuspankissaan, vaan niiden pitää ansaita käyttämänsä eurot verottamalla tai lainata rahat yksityisiltä pankeilta. Tästä syystä euroalueen maat alkavat romahtaa, kun valtion velka ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

    Kiinan valtionvelka suhteessa BKT:hen on seitsemän kertaa ja Japanin velka neljä kertaa suurempi. Ne kuitenkin lainaavat itseltään eli omalta keskuspankiltaan. Ne eivät maksa veloistaan korkoja, eikä velkaa koskaan makseta takaisin. Tästä syystä Kiina pystyi ottamaan 800 miljoonaa uutta ihmistä sairausvakuutuksen piiriin samaan aikaan, kun Suomen vielä vähän aikaa sitten maailman parhaisiin kuulunut terveydenhuolto murenee palasiksi.

    Tärkein jäljellä oleva alue, jolla Suomi ja Ruotsi ovat monta askelta muuta maailmaa edellä, on biotalous eli öljyperäisten tuotteiden, betonin ja metallien korvaaminen puusta tai muusta biomassasta valmistetuilla uudenlaisilla materiaaleilla. Nyt olisi tärkeää pitää kiinni tästä taloutemme viimeisestä suuresta linnakkeesta ikään kuin palaamalla ”kekkoslaiseen” teollistamispolitiikkaan.

    Aikaa korjausliikkeille ei ole paljon. Brasilian johtava metsäyhtiö Suzano osti jo Spinnovan, uudenlaisia puupohjaisia vaatekuituja kehittävien suomalaisten yhtiöiden ehkä kirkkaimman helmen. Suzano luettelee omissa visioissaan myös kaikki ne muut uuteen biotalouteen liittyvät tärkeät uudet ideat, jotka suomalaiset yritykset ovat tuoneet ensimmäisinä maailmaan.

    Suomalaiset ovat yhä sen verran muita edellä, että brasilialaiset tekisivät varmaan vielä jonkin aikaa mielellään kaiken yhdessä kanssamme, yhteisyritysten kautta.

    Mutta jos Suomi ja Ruotsi jäävät edelleen istumaan käsiensä päälle, brasilialaiset toteuttavat biotalouden suuren vallankumouksen ilman meitä. Sunilan tehtaan sulkeminen on askel täsmälleen väärään suuntaan.

    Aarteen kolumnisti, metsänomistaja Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan ja tietokirjoistaan.

    Artikkelin aiheet
    biotalous
    Eurooppa
    Kiina
    teollisuuspolitiikka
    Risto Isomäki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa