• Video: Jukka Kuosman luisteluretkeä ei pilannut edes 25 asteen pakkanen – "Jää on aivan teräksinen, kuin luistelurata"

    Parhaat luistelukelit eivät kestä välttämättä kuin muutaman päivän, joten kannattaa hyödyntää sileän jään riemu silloin, kun sitä saa.
    Metsä
    9.12.202121:30
    Olli Kangas

    Itsenäisyyspäivän aaton aamu Ruovedellä oli valkenemassa aurinkoiseen talvipäivään. Oli vapaapäivä, ja jänikset odottelivat aivan mökin lähellä ajon alkua. Mutta mittari näytti 25 pakkasastetta. Ja mäyräkoira ilmoitti, että työsopimuksen määrittämä pakkasraja ylittyy, se jää takan viereen lämmittelemään. Ulos piti kuitenkin päästä, talvesta nauttimaan. Joten kahden miehen passiketjumme laittoikin luistimet jalkaan, ja luisteli Helvettiin.

    Ison Helvetinjärven pohjoisempaa päätä kävellen lähestyessämme tulee väkisin mieleen vanha vitsi Helvetin jäätymisestä. Pakkanen tuntuu vielä kireämmältä, kun pääsemme kauniin rotkojärven rantaan.

    "Jää on aivan teräksinen, kuin luistelurata", iloitsee helsinkiläinen, Ruovedellä mökkeilevä ja metsästelevä Jukka Kuosma.

    Parhaat luistelukelit eivät kestä välttämättä kuin muutaman päivän, joten kannattaa hyödyntää sileän jään riemu silloin, kun sitä saa.

    Iso-Helvetinjärven pohjoisemmasta päädystä Helvetinkolulle on noin kolmen kilometrin luistelumatka. Se hujahtaa hyvällä jäällä kuin hetkessä. Pysähdymme ihailemaan jälkiä. Onkohan järvellä tassutellut ilves, pohdimme jälkien äärellä. Kissoja kyllä näillä seuduilla elelee aika runsaasti, onhan niille ruokaakin tarjolla. Päätämme, että kyllä se ilves on. Videolla näet jäljet, ja voit katsoa, mitä mieltä itse olet. Oliko Helvetinjärven jäällä kuljeskellut kissa vai koira?

    Saamme luistella ohueen lumipeitteeseen ensimmäiset ihmisen jäljet. Tosin Helvetinkolulla on runsaasti ihmisen jälkiä. Lunta ei ole riittävästi hiihtoon, joten kolulle tullaan kävellen. Onpa järven jäähän joku tehnyt enkelinkin. Arvelemme sen olevan Gabriel.

    Perillä otamme terät kengistä ja käymme kurkistamassa Helvetinkoluun. Sielläpä onkin mahtavat paannejäät.

    "Tuostapa olisi mainio jääkiipeillä", iloitsemme näyttäviä Helvetinkolusta pursuavia jäitä.

    Mehutauon jälkeen luikkailemme paluumatkan edelleen erittäin kauniissa talviauringossa.

    Jänisjahtiin ehtii kyllä. Jäätävän hienoa hommaa.

    Artikkelin aiheet
    luistelu
    talvi
    Ruovesi
    Iso-Helvetinjärvi
    Jukka Kuosma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio